Linjan vetoa - Puheita ja kirjoituksia 2003-2006

Kulunut vaalikausi on ollut mielenkiintoista aikaa sekä omassa henkilökohtaisessa elämässäni että eduskuntatyössä.

Heti vaalikauden alussa, vappuna 2003, pääsin muuttamaan perheeni kanssa vuoden rakenteilla olleeseen omakotitaloomme Jyväskylässä.

Puolitoista kuukautta aikaisemmin Suomen Keskusta oli saanut eduskuntavaaleissa komean vaalivoiton puheenjohtajansa Anneli Jäätteenmäen johdolla. Keskusta nousi sen ansiosta takaisin hallitukseen kahdeksan vuoden tauon jälkeen. Jäätteenmäestä tuli Suomen uusi pääministeri.

Jäätteenmäen pääministerikausi loppui kuitenkin lyhyeen, kun hallituskumppani Sdp dramaattisten käänteiden jälkeen ilmoitti, ettei pääministeri nauti enää heidän luottamustaan. Taustalla oli ns. Irak-sotku. Koko hallituksen oli erottava, mutta samat henkilöt nimitettiin Jäätteenmäkeä lukuun ottamatta uudelleen ministereiksi Matti Vanhasen johtamaan hallitukseen. Lisäksi Seppo Kääriäinen nousi uutena henkilönä Vanhasen entiselle paikalle puolustusministeriksi.

Hallituksen kaatumisen seurauksena keskusta joutui kertaheitolla altavastaajan asemaan ja vaalivoitolla hankittu asema oli menetetty hetkessä. Tilanne jatkui luvattoman kauan, mutta vaalikauden loppupuolella tilanne on tasapainottunut.

Anneli Jäätteenmäen osalta asiat olisivat voineet mennä paremminkin. Näin jälkikäteen voidaan kysyä, olisiko kokoomus asettanut pääministeri Jäätteenmäen aseman kyseenalaiseksi, jos olisimme muodostaneet hallituksen sen kanssa. Tuskinpa. Sen sijaan sosialidemokraatit eivät osoittaneet Jäätteenmäkeä kohtaan minkäänlaista ymmärtämystä, vaikka nimenomaan hän valitsi Sdp:n keskustan hallituskumppaniksi.

Olin itse kokoomusyhteistyön kannalla jo alusta lähtien, mikä käy ilmi tähän kirjaan sisältyvistä teksteistä. Yhteistyö kokoomuksen kanssa olisi mahdollistanut paremmin keskustan omien tavoitteiden toteuttamisen. Vahvempi ote hallituksen politiikassa olisi saattanut myös nostaa keskustan oman ehdokkaan vuoden 2006 presidentinvaalien toiselle kierroksella, ja jopa tasavallan presidentiksi. Jos näin ei olisi käynyt, keskustan toiminta kokoomuksen ehdokkaan puolesta vaalien toisella kierroksella olisi näyttäytynyt joka tapauksessa luontevampana.

Kiersin sekä presidentinvaalien alla että syksyllä 2006 kaikki Keski-Suomen kunnat kahteen kertaan.

Presidentinvaalitilaisuuksissa oli hyvä henki, mutta se ei heijastunut Matti Vanhasen kannatukseen itse vaaleissa. Monet näyttivät olevan suhteellisen tyytyväisiä Tarja Halosen toimintaan tasavallan presidenttinä, kuten istuvaan presidenttiin yleensäkin ollaan.

Vaikka myös Vanhasta arvostettiin, sain evästykseksi viedä terveisiä, että Vanhasen on toimittava jatkossa pääministerinä määrätietoisemmin keskustalle tärkeiden asioiden, kuten maatalouden ja aluepolitiikan puolesta ja lopetettava sosialidemokraattien suosiminen muun muassa virkanimityksissä.

Kerroin saamani terveiset eduskuntaryhmässä, kuten monet muutkin edustajat tekivät. Uskon, että kansalaisten mielipiteillä oli osaltaan vaikutusta siihen, ettei EU:n laajentumisen kustannuksia jätetty viljelijöiden maksettavaksi. Lopputulosta on silti pidettävä vain tyydyttävänä, sillä sosialidemokraattien vaatimuksesta maa- ja metsätalousministeriön budjetin muille osa-alueille jouduttiin tekemään leikkauksia kompensaation rahoittamiseksi.

Kokoomuksen ehdokas Sauli Niinistö pääsi Halosen ohella presidentinvaalien toiselle kierrokselle. Vaikka monet keskustalaiset, itseni mukaan lukien, äänestivät Niinistöä, he eivät kuitenkaan kokeneet häntä omakseen. Ristiriitoja tuli esille muun muassa turvallisuuspolitiikassa, jossa Niinistö poikkesi selvästi hallituksen ja eduskunnan hyväksymältä turvallisuuspoliittiselta linjalta. Niinistö kannatti Suomen Nato-jäsenyyttä, mitä keskustalaiset vastustivat.

Syksyn kierroksellani sain kuulla satunnaisten kehujen lisäksi myös kovaa kritiikkiä hallituksen politiikkaa kohtaan. Varallisuusveron poistaminen oli selvästi suututtanut ihmisiä. Monien mielestä perintöveron huojennus olisi pitänyt tehdä ensin. Myöskään muuttoavustuksen kohdentamista ei pidetty oikeana. Usean kansalaisen mielestä olisi ollut järkevämpää maksaa yrityksille työpaikkojen luomisesta haja-asutusalueille kuin tukea ihmisten muuttamista työn perässä ja vauhdittaa näin entisestään maaseudun autioitumista.

Puolustauduin sanomalla olevani samaa mieltä, mutta joudun hallituspuolueen kansanedustajana hyväksymään myös epämieluisia hallituksen esityksiä. Näin en ole kuitenkaan aina tehnyt.

Äänestin joulukuussa 2005 "kyläkoulujen tappolaissa" opposition mukana hallituksen esitystä vastaan. Hallituksen esitys valtion maksamien kyläkoulujen yksikköhintojen korotusten poistamisesta oli mielestäni selkeästi sekä omien vaalilupausteni että keskusta-aatteen hengen vastainen. Kyläkouluilla on ollut keskeinen rooli maaseudun elinvoimaisuuden turvaamisessa. Sain kuulla kunniani äänestyskäyttäytymiseni johdosta eduskuntaryhmässäni, mutta monet myös arvostivat johdonmukaista toimintaani. Tulin valituksi helmikuussa 2006 eduskuntaryhmäni johtonyrkkiin, työvaliokuntaan. Tehtävä kestää aina kevään 2007 eduskuntavaaleihin asti.

Kyläkoulujen lisäksi on pari muutakin asiaa, joissa olen poikennut hallituksen esityksestä.

Jouduin varsinaiseen myrskyn silmään hedelmöityshoitolakiasiassa, kun asetuin syksyllä 2005 sille kannalle, että hoidot tulisi rajata vain miehen ja naisen muodostamille pareille ja niitä tulisi antaa vain avioliitossa tai avioliitonomaisessa suhteessa asuville. Hallitus esitti, että hoitoja voitaisiin antaa kaikille naisille. Helsingin Sanomien nuorille suunnattu Nyt-liite teki joukosta keskustan mieskansanedustajia näyttävän jutun lehteen ja leimasi näkemyksemme ahdasmieliseksi. Lakivaliokunnan, toisen varsinaisen valiokuntani, niukka enemmistö päätyi kuitenkin kanssamme samalle kannalle, mutta eduskunnan enemmistö oli hallituksen linjoilla. Hedelmöityshoitoasiasta on luettavissa lisää perusteluitani tämän kirjan sivuilta.

Lakivaliokunnassa olen perehtynyt myös rikosasioihin. Monilla kansalaisilla tuntuu olevan suuri huoli lisääntyvästä rikollisuudesta, jota rajojen aukeaminen ja ns. Schengen-passivapaussopimus ovat osaltaan edistäneet. Rikollisten rangaistusten, on kyse sitten suomalaisista tai ulkomaalaisista rikoksentekijöistä, tulee olla sellaisessa suhteessa tekoihin, että kansalaiset kokevat ne riittäviksi.

Eduskunnan käsittelyyn tuli keväällä 2006 hallituksen selonteon muodossa sopimus Euroopan perustuslaiksi. Sopimus oli jo tuolloin hylätty kansanäänestyksessä kahdessa unionin jäsenmaassa, Hollannissa ja Ranskassa. Tällöin oli käynyt selväksi, ettei sopimus astu koskaan sellaisenaan voimaan. Tästä huolimatta Suomen hallitus ei tyytynyt asian selontekokäsittelyyn, vaan antoi eduskunnalle esityksen viime kesänä myös sopimuksen ratifioimisesta eli sen oikeudellisesta hyväksymisestä.

Olen työskennellyt kuluneella vaalikaudella myös eduskunnan ulkoasiainvaliokunnassa. Jätin siellä hallituksen esitykseen vastalauseen, jonka keskeiset perustelut ovat luettavissa monista tähän kirjaan sisältyvistä kirjoituksistani. En voinut hyväksyä sopimuksen sisältöä, koska monet Suomen keskeisistä neuvottelutavoitteista olivat jääneet toteutumatta. En pitänyt myöskään Suomen eduskunnan arvo- ja vaikutusvallan mukaisena hyväksyä sopimusta, joka ei astu koskaan voimaan. Sopimus kuitenkin vahvistettiin, kun vaadittava määräenemmistö, 2/3 kansanedustajista, äänesti sen puolesta eduskunnassa 5.12.2006.

Myös kunta- ja palvelurakenneuudistus eli Paras-hanke puhutti kierroksellani kuntalaisia ja kunnanjohtajia. Hankkeen alkuperäinen tavoite, kuntalaisten palveluiden turvaaminen, hämärtyi nopeasti prosessin käynnistyttyä. Hanke sai lempinimen "Kupru".

Julkisuudessa ryhdyttiin arvuuttelemaan, kuinka monta kuntaa Suomen kartalta häviää uudistuksen myötä. Erityisesti Sdp ja kokoomus kaatoivat vettä myllyyn. Helsingin Sanomat piirsi jopa Suomen kuntakartan uusiksi valtakunnallisesti ja muun muassa Keskisuomalainen paikallisesti. Jopa Suomen Kuntaliitto, jonka pitäisi puolustaa kuntien olemassaolon oikeutta, asettui kannattamaan kuntaliitoksia!

Mielestäni koko Paras-hanketta ei olisi pitänyt käynnistää niin heiveröisen valmistelun pohjalta kuin tehtiin. Sen sijaan olisi tullut vahvistaa maakuntien itsehallintoa siirtämällä niille sellaisia tehtäviä, joiden hoitamiseen kuntien voimavarat ovat riittämättömät. Tähän Sdp ei ollut kuitenkaan valmis, joten tavoite siirtyy seuraavalle vaalikaudelle.

Paras-hankkeen lopputulos on monien kompromissien summa, joka ei tyydytä oikein ketään. Yhdyn tässä suhteessa täysin Sdp:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jouni Backmanin joulun alla 2006 esittämään näkemykseen, vaikka perusteluni ovatkin erilaiset.

Meillä Keski-Suomessa Paras-hankkeen tähänastisena huipentumana on nähty kaavailtu kuntaliitos Jyväskylän ja Korpilahden välillä. Itse Paras-hanke ei tosin edellytä liitoksia kuntien välillä, ei varsinkaan sellaisten, joilla ei ole edes yhteistä rajaa, mutta sillä tätäkin hanketta on perusteltu! Tämän kirjan sivuilla olen perustellut useammissakin teksteissä, miksi kyseistä liitosta ei pitäisi toteuttaa.

Kierroksellani havaitsin ihmisten yleisen tyytymättömyyden ja epäilyn kuntaliitoksia kohtaan. Huoli on usein aiheellinen, koska kuntaliitosten tavoitteena on nimenomaan kustannusten karsiminen, mikä usein tarkoittaa lähipalveluiden karsimista ja siirtämistä kauemmaksi. Esimerkiksi pitkien etäisyyksien Saarijärven seudulla kaavailtu Suur-Saarijärvi hirvittää monia. Uhkakuvista huolimatta toivotan 1. tammikuuta 2007 aloittaneelle uudelle Äänekoskelle onnea ja menestystä, mutta toivon samaan hengenvetoon, ettei uusi kunta joudu heti karsimaan sumialaisten ja suolahtelaisten ihmisten palveluita.

Kierrokseni aikana kävi myös selväksi, että tyytymättömyys hallituksen politiikkaa kohtaan on suurinta kaikkein pienintä eläkettä saavien keskuudessa. Heillä on siihen täysi oikeus. Vaalikauden aikana hallituksen esittämät seitsemän ja viiden euron tasokorotukset osoitettiin kaikille 900 000:lle kansaneläkettä saavalle, kun ne olisi pitänyt kohdentaa pelkän kansaneläkkeen varassa oleville 88 000:lle eläkeläiselle.

Kahdentoista euron tasokorotuksella ei ollut suurtakaan vaikutusta kenenkään talouteen, mutta jos korotukseen käytetyt rahat olisi kohdennettu köyhyysrajan alapuolella eläville, korotus olisi pystytty maksamaan kymmenkertaisena. 120 euron tasokorotuksella olisi ollut jo taloudellistakin merkitystä monille. Tämä olisi ollut myös oikea askel sen vaalilupauksen suuntaan, josta nykyistä peruspalveluministeriä on toistuvasti erityisesti kokoomuksen taholta moitittu.

Esitys kaatui hallituslähteestä saamani tiedon mukaan sosialidemokraattien vastustukseen, jotka kyllä juhlapuheissaan ovat usein vähävaraisen kansanosan asialla. Sdp halusi eläkkeisiin tulevat korotukset poliittisista syistä kaikille kansaneläkettä saaville, koska pelkän kansaneläkkeen varassa ovat usein keskustaa äänestävät maaseudun ihmiset ja omassa kodissaan lapsiaan hoitaneet kotiäidit.

Jotta tulevat eläkekorotukset voitaisiin suunnata oikeudenmukaisemmin, tulisi asia kirjoittaa ehdottomasti jo tulevan hallituksen ohjelmaan. Väitteet, että korotusten kohdentaminen tietylle ryhmälle ei ole esimerkiksi teknisesti mahdollista, eivät pidä paikkaansa. Nykyisillä tietojärjestelmillä kohdentaminen pystytään varmasti toteuttamaan.

Vaikka eläkeläiset ovat suuri väestöryhmä, myöskään muita köyhyysrajalla eläviä ei pitäisi unohtaa. Monet lapsiperheet elävät todella pienten tulojen varassa ja useat vanhukset jäävät vaille tarvitsemaansa hoitoa. Vaikka Vanhasen hallitus onnistui pitkästä aikaa saamaan aikaiseksi parannuksia myös näiden väestöryhmien tilanteeseen, on työ edelleen kesken. Pienintä äitiys- ja isyysrahaa sekä kotihoidontukea on pyrittävä edelleen korottamaan. Kuntien on huolehdittava yhdessä valtion kanssa riittävistä resursseista neuvola-, päivähoito- ja vanhuspalveluihin.

Opiskelijoidenkin taloudellinen asema on tiukka. Opintorahaan ei ole tehty tasokorotusta vuoden 1992 jälkeen, vaan päinvastoin Lipposen I hallitus jopa leikkasi sitä. Vanhasen hallituksen toteuttamaa opintolainan enimmäismäärän korottamista 300 euroon ja lainan verovähennysoikeuden käyttöönottoa ei tule kuitenkaan väheksyä, sillä uudistus mahdollistaa monille täysipäiväisen opiskelun. Tästä parannuksesta huolimatta opintorahan tasokorotus sekä harjoittelujärjestelmän luominen, joka mahdollistaisi kaikille opiskelijoille oman alansa työkokemuksen saamisen jo opiskeluaikana, on kirjattava uuden hallituksen ohjelmaan.

Myös pankkipalveluiden tulevaisuus puhutti ympäri Keski-Suomea sen jälkeen, kun Keski-Suomen Osuuspankki oli ilmoittanut lakkauttavansa puolet konttoreistaan. Erityisesti ikääntyvät ihmiset ja pitkien etäisyyksien päässä asuvat tunsivat huolta, jopa suuttumusta, palveluidensa heikentymisestä. Kysymys nousi esiin myös pankin hallintoneuvostossa, johon kuulun. Hallintoneuvosto hyväksyi loppusyksystä 2006 esityksestäni ponnen, jossa vaadittiin hallitusta tarkastelemaan konttoriverkostopäätös vielä uudelleen. Nähtäväksi jää, mihin toimenpiteisiin ponteni johtaa.

Niin ikään Fortumin ylisuuret optiot ovat suututtaneet ihmisiä kaikkialla, missä olen liikkunut. Tämäkin kritiikki on ollut oikeutettua. Edellisen hallituksen sosialidemokraattinen kauppa- ja teollisuusministeri Sinikka Mönkäre teki sopimuksen, josta hänen seuraajansa on ollut vaikeaa, ellei jopa mahdotonta päästä irti. Sen purkaminen olisi edellyttänyt vähintään yhtiön hallituksen erottamista, jonka seuraukset pörssissä ja sen myötä valtion omistuksen arvossa olisivat saattaneet olla arvaamattomat. Syntyneessä tilanteessa olisi tietysti voinut kaiken kohtuuden nimissä olettaa, että Fortumin johtajat olisivat suostuneet optioidensa kohtuullistamiseen, mutta niin ei tapahtunut. Kohtuuttomat optiot ovat jättäneet Fortumin kilpeen pysyvän tahran, jota on vaikea poistaa.

Optiokohun vaikutukset ulottuvat myös tänne Keski-Suomeen, jossa Jyväskylän Energia on tehnyt yhteistyötä Fortumin kanssa jo yli 20 vuotta. Yhtiöt ovat omistaneet yhdessä Jyväskylän Energiatuotanto Oy:n. Nyt Jyväskylän Energia kaavailee omaa jopa 250 miljoonaa euroa maksavaa sähkön ja lämmön yhteistuotantolaitosta Jyväskylän Keljonlahdelle, vaikka uudelle voimalaitokselle olisi tarvetta Jyvässeudulla vasta ensi vuosikymmenen puolivälissä. Käsittelen tämän kirjan sivuilla voimalaitosasiaa useammassakin kirjoituksessa. Kiireellisin toimenpide olisi toteuttaa savukaasupesuri Rauhalahteen, jolla saataisiin runsaasti lisää tehoa irti nykyisestä voimalaitoksesta ympäristöä säästäen.

On valitettavaa, että monet Jyväskylän kaupunginvaltuuston jäsenet eivät kykene näkemään optiokohun läpi jyväskyläläisten veronmaksajien etua, jotka ovat joutumassa väärin ajoitetun jätti-investoinnin maksajiksi. Suomen valtio omistaa Fortumin osake-enemmistön ja Fortum puolestaan 60 prosenttia Jyväskylän Energiatuotanto Oy:stä. Fortumin johdon optioilla ja Jyvässeudun energiaratkaisuilla ei ole kerta kaikkiaan mitään tekemistä toistensa kanssa.

Luottamukseni Suojelupoliisia kohtaan on horjunut pahemman kerran tohtori Alpo Rusin kohtelua seuratessani. Myös maakunnassa ihmisten on ollut kerta kaikkiaan vaikea ymmärtää, miksi Rusia vastaan käynnistettiin mittava tutkimusprosessi, joka osoitti hänet syyttömäksi, kun samanaikaisesti erityisesti sosialidemokraattisia vaikuttajia on suojeltu tutkimuksilta. Monet vaativat myös pääministeriltä linjakkuutta Rusin kohtelun oikaisemiseksi ja puolueettoman asiantuntijatahon asettamiseksi tutkimaan suomalaisten Stasi-yhteyksiä. Tässä kirjassa on käsitelty myös tätä teemaa muutamissa kirjoituksissa.

Kierroksellani tuli esille monia muitakin huomionarvoisia asioita. Eräs kuntalainen Korpilahdelta esitti ajatuksen, että omaishoitajien taloudellinen tukijärjestelmä siirrettäisiin pois kuntien hallinnasta esimerkiksi Kelalle. Eri kuntien omaishoitajien välillä vallitsee tällä hetkellä epätasa-arvo, kun kunnat voivat itse päättää paljonko ne maksavat omaishoitajille tukea. Viitasaarella puolestaan kummasteltiin, että henkilöt, jotka saavat työeläkettä sekä Suomesta että ulkomailta, joutuvat maksamaan sairausvakuutusmaksun kahteen kertaan. Konginkankaalla taas eräs rouva varoitteli repimästä kantoja metsistä, koska niiden mukana poistuu arvokkaita ravinteita. Yhteisenä huolena monissa kunnissa koettiin lääkäripula.

Kaikki nämä tapaamiset ja näkemykset ovat arvokkaita ja antavat hyvän kuvan siitä, mitä ihmiset asioista ajattelevat. Olen luvannut tutkia asioita ja pyrkiä vaikuttamaan niihin.

Keski-Suomi on ollut kuluneella vaalikaudella vahvasti edustettuna valtakunnan politiikassa kahden ministerin voimin. Olen toiminut vuoden 2006 alusta Keski-Suomen kansanedustajien puheenjohtajana. Puheenjohtajuus on kiertävä eli meistä kymmenestä kansanedustajasta jokainen hoitaa tehtävää vuorollaan. Kokoonnumme kuukausittain Keski-Suomen talolle yhteisiin kokouksiin, joissa tapaamme eri alojen asiantuntijoita. Keväällä 2006 teimme yhdessä maakuntavierailun Joutsaan ja syksyllä Äänekoskelle, jossa tapasimme myös Keski-Suomen yrittäjiä. Maakunnan edunvalvonta on sujunut erinomaisesti kansanedustajien kesken yhteistyössä eri tahojen kanssa.

Suurimmaksi yhteiseksi saavutukseksemme koen nelostien Lusi-Vaajakoski-tieosuuden perusparannuksen saamisen vuosien työn jälkeen valtion vuoden 2007 budjettiin. Vielä elokuussa 2005 tilanne näytti huolestuttavalta, kun silloinen sosialidemokraattinen valtiovarainministeri Antti Kalliomäki teki tunnetun välistävetonsa ja esitti valtion vuoden 2006 budjettiin uusia liikennehankkeita ohi hallituksen aikaisemmin sopimien kohteiden. Tätäkin ratkaisua jouduin voimakkaasti arvostelemaan, mutta en ollut ainoa. Myös keskustalainen kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen esitti julkisuudessa ratkaisusta kovaa kritiikkiä. Runsas vuosi myöhemmin, hyväksyessään vuoden 2007 valtion budjetin, eduskunta päätti käynnistää muutkin jäljellä olevat sovitut hankkeet. Tämä osoittaa, että painetta luomalla virheellisiä päätöksiä voidaan korjata.

Suurten hankkeiden osalta seuraava tavoitteemme on nelostien parantaminen moottoritietasoiseksi Kirristä Tikkakoskelle ja perusparannuksen osalta Äänekoskelta Pihtiputaalle, aina Rovaniemelle asti. Myös rautatieverkko kaipaa jatkuvaa parantamista. Kunnianhimoisena pitkän aikavälin tavoitteena olen esittänyt suunnittelumäärärahan osoittamista Jämsä-Lahti-rataosuudelle, jonka toteuttaminen mahdollistaisi nopean junayhteyden Jyväskylästä Helsinkiin. Yhteyttä voitaisiin jatkaa Jyväskylästä pohjoiseen vanhaa rataverkkoa kunnostamalla, joka mahdollistaisi nopean junayhteyden myös Ouluun.

Pienemmistä kohteista monet Keski-Suomen paikallistiet ovat huonokuntoisia ja kaipaavat kipeästi rahaa. Parina esimerkkinä mainitsen tarpeen Kivijärvi-Perho- sekä Ylä-Kintaus-Kintaus-tieosuuksien päällystämisestä loppuun.

Tämän kirjan liitteenä on luettelo kuluneella vaalikaudella tekemistäni valtiopäivätoimista, joiden joukossa on myös useita muita Keski-Suomea koskevia aloitteita. Muutoinkin olen keskittynyt eduskuntatyössäni valiokuntatyöhön ja kirjallisiin valtiopäivätoimiin, puheita olen pitänyt vähemmän kuin kansanedustajat keskimäärin. Asioita ei ratkaista suurilla puheilla, vaan teoilla.

Diplomi-insinöörikoulutuksen saaminen Jyväskylään jäi vielä toteutumatta, mutta senkin osalta ponnisteluja on jatkettava. Jyväskylän yliopisto sai jo kompensaationa 2006 merkittävän uuden avauksen opetusministeriöltä, kun teknologialiiketoiminta sai huomattavan alkurahoituksen. Myös kansainvälinen Pisa-tutkimus palaa 2007 Jyväskylään, Koulutuksen tutkimuslaitokseen kahden vuoden tauon jälkeen. Siirrolle ei ollut alun perinkään perusteita, mutta se tehtiin opetusministeriön Hanselilta tilaaman kyseenalaisen kilpailutuksen seurauksena.

Jyväskylän DI-koulutuksen on tyrmännyt peräti kolme peräkkäistä sosialidemokraattista opetusministeriä. Uskon, että keskustalainen opetusministeri olisi koulutukseen jo luvan antanut, koska keskustan ministeriryhmä asettui tukemaan yksimielisesti tutkinnonanto-oikeuden myöntämistä Jyväskylän yliopistolle. Yhdyn pääministeri Vanhasen vuoden vaihteessa esittämään tavoitteeseen saada seuraavan hallituksen opetusministerin salkku keskustalle.

Hallituksen toteuttaman yritysverouudistuksen jälkeenkin yrittäjäkentällä riittää vielä paljon tekemistä. Yrittäjien veroja ja muita maksuja tulisi entisestään alentaa sen sijaan että byrokratiaa ulotetaan lisää alle 30 hengen yrityksiin. Suomen pienimpiin yrityksiin syntyy eniten uusia työpaikkoja, joten tätä kehitystä tulisi valtiovallan toimesta pikemminkin vauhdittaa kuin hidastaa.

Muutoinkin järjestelmää tulisi kehittää siihen suuntaan, että työttömyys vähentyisi nykyistä nopeampaa tahtia. Työn tekeminen tulisi tehdä kaikissa tilanteissa kannattavammaksi kuin työttömänä oleminen. Valtion kohentunutta taloustilannetta hyödyntäen on jatkettava erityisesti pienituloisten eläkeläisten, opiskelijoiden ja lapsiperheiden taloudellisen aseman parantamista.

Ulkopolitiikan saralla Lähi-idän tilanne on osoittanut, että elämme edelleen levottomassa maailmassa Urho Kekkosen sanoja käyttääkseni. Sotilaallinen liittoutumattomuutemme on osoittautunut viisaaksi ratkaisuksi, ja se tulee säilyttää myös näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa.

Esittämästäni kritiikistä huolimatta katson, että asettamieni tavoitteiden saavuttamiseksi on suorastaan välttämättömänä, että keskusta voi jatkaa hallituksessa tulevallakin vaalikaudella. Tästä päättäminen on luonnollisesti kansalaisten käsissä.

Näillä linjauksilla olen ehdokkaana kolmannelle kansanedustajakaudelle 18. maaliskuuta 2007 järjestettävissä eduskuntavaaleissa. Toivon tämän kirjan palvelevan keskustelua sekä menneistä neljästä vuodesta että tulevan vaalikauden tavoitteista.

Jyväskylässä 17. tammikuuta 2007,

Petri Neittaanmäki