Vaalikausi lähestyy loppuaan. Eduskuntavaalit järjestetään huhtikuun 17. päivänä ja uusi hallitus nimitetään alustavien arvioiden mukaan siitä kuukauden kuluttua.
Keski-Suomella on ollut ensin Matti Vanhasen II hallituksessa ja sen jälkeen Mari Kiviniemen I hallituksessa kaksi ministeriä. Kaikkiaan Keski-Suomesta on ollut Arkadianmäellä edustettuna kymmenen kansanedustajaa, viisi miestä ja viisi naista. Heistä kaksi, Reijo Laitinen (sd.) ja Matti Kangas (vas.), ei asetu enää ehdokkaaksi.
Nyt vaalikauden loppupuolella on aika tarkastella, mitä vaalikauden aikana on saatu aikaan ja mitä ei olla.
Keski-Suomen näkökulmasta kulunut vaalikausi on sujunut vaatimattomissa merkeissä. Sen sijaan, että aluepolitiikassa olisi saatu aikaan kaivattu suunnanmuutos, keskittämiskehitys sekä maakunnan sisällä että maakunnasta ulospäin, lähinnä pääkaupunkiseudulle, on jatkunut.
Korkeakoulupolitiikassa karkein virhe on ollut Aalto-yliopiston perustaminen ja sen perusrahoituksen moninkertaistaminen verrattuna maakuntayliopistoihin. Tätä Jyväskylän yliopistoakin ruhjovaa päätöstä on mahdotonta puolustaa koulutuksen tasa-arvoisuuden tai tasapainoisen aluepolitiikan näkökulmasta.
Vaalikauden alussa valtion virastojen haja-sijoittamiseen kohdistui valtavat odotukset. Opetushallitusta ja Tilastokeskusta haaveiltiin saatavaksi Jyväskylään. Mitä on tapahtunut? Niiden sijaan Hätäkeskuksen Jyväskylän yksikkö on päätetty lakkauttaa ja siirtää Vaasaan muutaman vuoden siirtymäajan jälkeen. Eli työpaikkakehitys on edistynyt miinusmerkkisesti.
Liikennepuolella nelostieremontin valmistumisen jälkeen Keski-Suomen osalta ei ole näköpiirissä yhtään merkittävää hanketta. Lahti-Jämsä -oikorata on maakuntamme kehityksen kannalta välttämätön, joten sitä olisi pitänyt ajaa hartiavoimien koko vaalikausi. Neljän vuoden aikana on saatu aikaan selvitys kolmesta eri vaihtoehdosta aikataulun sijoittuessa 2030-luvulle. Tahti on ollut verkkainen.
Energiapolitiikassa on sen sijaan tehty täyskäännös, mutta minkälainen? Vastoin kaikkia odotuksia hallitus ja eduskunta tekivät periaatepäätöksen kahden uuden ydinvoimalan rakentamisesta, ja kolmaskin luvan hakija kärkkyy omaansa jo tulevissa hallitusneuvotteluissa. Näillä toimenpiteillä Suomen nykyinen ydinvoimakapasiteetti käytännössä tuplaantuu nykyisestä ja maastamme tulee ydinsähkön viejä.
Ydinjätteen loppusijoituksesta ei tietenkään puhuta tässä vaiheessa mitään ja vihreät istuvat tukevasti vallankahvassa niin kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Hajajätevesiasetuksen hoitamiseen kului melkein koko vaalikausi ja sinä aikana kymmenet tuhannet ihmiset ehtivät sijoittaa kalliisiin ja nyt tarpeettomiksi osoittautuneisiin laitteisiin. Kun eduskunnan ympäristövaliokunnassa vihdoin syntyi asiaan toimiva ratkaisumalli, kokoomuksen jäädessä omine vaatimuksineen yksin, puolueen euroedustaja Ville Itälä päätti tehdä kirjallisen kysymyksen komissiolle, voiko Suomi lieventää omia puhdistusvaatimuksiaan. Uskomatonta EU:n nöyristelyä.
Viime aikoina tämä on tullut esille myös monessa muussa yhteydessä. Äskettäin esimerkiksi puolustusministeri Jyri Häkämies harmitteli, ettei EU:n taistelujoukoille ole ollut käyttöä. Tästä heräsi kysymys, pitäisikö nyt sitten pian saada aikaan jokin konflikti, johon suomalaisetkin pääsisivät mukaan sotimaan?
Kokoomuksen tavoitteisiin lukeutuu myös muun muassa Suomen Nato-jäsenyys, jota Suomen kansa vastustaa. Hanke ei ole edennyt tällä vaalikaudella ainoastaan siitä syystä, että muut puolueet ovat sitä vastustaneet. Tämä on syytä pitää mielessä eduskuntavaalien lisäksi myös tulevissa presidentinvaaleissa.
Usein sanotaan, ettei politiikassa ole vaihtoehtoja ja kaikki puolueet ovat samanlaisia. Näin ei todellakaan ole. Vaihtoehtoja on aina, niiden väliltä on vain osattava tehdä oikeat valinnat.
PETRI NEITTAANMÄKI
yhteiskuntatieteiden maisteri ja ministerin erityisavustaja (kesk.)
Jyväskylä
Lähetä palautetta kirjoitukseen täältä.