Julkaistu Keskisuomalaisessa 10.01.2004 ja Suur-Jyväskylän lehdessä 14.1.2004.


Pientalojen liittymistä lumi koneellisesti pois

Pientalojen asukkailla on jälleen vaivanaan pahimmallaan lähes päivittäin toistuvat ylimääräiset lumityöt. Tietä tai kevyen liikenteen väylää puhdistava aura-auto on jättänyt liittymään valtavan lumimassan, joka on usein myös jäinen. Liittymään voi jäädä jopa useita kuutioita raskaita lumimöhkäleitä. Niitä on hartiavoimin varsin vaivalloista poistaa.

Useat omakotitaloissa asuvat saattavat olla jo varsin huonokuntoisia, jolloin tehtävä on jopa ylivoimainen. Aura-auton liikkuessa ei menisi kuin pieni hetki poistaa koneella lumi myös liittymistä.

Jyväskylän laajennetun keskusta-alueen talouksilta peritään lisärasitteena varsin huomattavat korvaukset niiden kohdalle osuvien jalkakäytävien aurauksesta.

Edellä mainitut aurauskustannukset pitäisi tasata kaikkien kiinteistöjä omistavien kesken, jolloin kustannukset/talous olisivat mitättömät saatuun etuun ja vaivattomuuteen nähden.

PETRI NEITTAANMÄKI
kaupunginvaltuutettu,
Jyväskylä

Lähetä palautetta kirjoitukseen täältä.