Viime aikoina on kannettu paljon huolta nuorten syrjäytymisestä. Tilastot osoittavatkin kiistattomasti, että yhä useampi nuori syrjäytyy entistä nuorempana. Syrjäytyminen on aina monen asian summa. Syrjäytymiskehityksen ehkäisemisessä juuri nuoruusvuosien viiteryhmät, perhe ja yhteisön tuki, ovat tärkeimmästä päästä. Siksi niiden vaaliminen myös kyläkoulujen osalta on ensiarvoisen tärkeää.
Aloitin omalta osaltani koulutieni Saarijärven Lehtolan koulussa. Nuo ajat ovat jääneet lähtemättömästi mieleeni positiivisena kokemuksena ja tärkeänä elämänvaiheena. Parhaillaan Lehtolan koulu on lakkauttamisuhan alla, mikä johti siihen, että aloin laajemminkin pohtimaan ja selvittämään kyläkoulujen merkitystä ja tämän hetkistä asemaa.
Kyläkoulut ovat monen kylän valopilkku, toimintojen keskipiste ja vireyden ylläpitäjä. Samalla kyläkoulut tarjoavat tärkeää lähiopetusta ja monesti myös harraste-, kulttuuri- ja kokoontumismahdollisuuksia kyläläisille.
Valitettavan usein kyläkoulut nähdään kuitenkin vain säästökohteina, kustannusrasitteena. Kyläkouluja lakkautetaan sen sijaan, että niissä piilevät voimavarat ja niiden tärkeys kyläyhteisöjenkin näkökulmasta tunnustettaisiin. Kustannustehokkuusajattelu on usein yksipuolista. Suomesta löytyy lukuisia esimerkkejä siitä, etteivät lakkautetut kyläkoulut ole tuottaneet säästöä, vaan päinvastoin lisäkustannuksia. Tämän lisäksi inhimillinen puoli on usein unohtunut, samoin kuin kyläyhteisöjen virikkeellisyys kasvatustehtävän toteuttamisessa.
On toki päivänselvää, että jos oppilaskato on kyläkouluissa ilmeinen, joudutaan kunnissa tekemään joitakin ratkaisuja. Mutta eikö olisi houkuttelevaa ajatella myös niin päin, että kuntakeskusten sijaan oppilaita voitaisiin kuljettaa kokeilumielessä muualta kyläkouluihin, varsinkin jos etäisyydet eivät ole ylivoimainen tekijä? Kukaan ei estä kunnan sisällä neuvottelemasta siitä, millaisin järjestelyin oppilasmäärät saataisiin tasattua eri kyläkoulujen kesken.
Ehdotankin, että Lehtolan ja sen naapurikylien koululaisten vanhemmat ja kunnalliset päättäjät kokoontuisivat pohtimaan, voitaisiinko koulujen välillä löytää oppilastasapaino, joka turvaisi Lehtolan koulun säilymisen. Sama toimintamalli voisi sopia muillekin alueille, joissa kyläkouluja on lakkauttamisuhan alla. Muutoinkin maaseutukylien tulevaisuuden rakentamisessa pitäisi pyrkiä löytämään entistä enemmän ennakkoluulottomia ratkaisumalleja.
Ongelmanratkaisumalleja on, jos niitä halutaan hakea. Esimerkiksi Erkki Veijalainen on tutkimuksessaan "Koulutietä kestävään kehitykseen" (http://www.saunalahti.fi/eevee2/evkoti.html) ansiokkaasti osoittanut, että tietokoneavusteinen kouluopetus tarjoaa uusia mahdollisuuksia kyläkoulujenkin parempaan hyödyntämiseen ja opetuksen tason parantamiseen.
Mielestäni koko Keski-Suomessa ja erityisesti Saarijärvellä juuri vetovoimainen ja elinvoimainen maaseutu kyläyhteisöineen ja siinä piilevine käyttövoimineen on yksi tärkeimpiä menestystekijöitä. Lasten ja nuorten hyvinvoinnin ja tulevaisuuden näkökulmasta niin ikään oikeus kotiseutuun, lähiopetukseen ja lähipalveluihin on turvattava.
Politiikasta ei saa tulla valtakunnantasolla, eikä paikallistasolla, pelkkää hallinnointia ja ihmisistä pelkkiä numeroita ja tilastoja. Politiikan on oltava tahdon asia ja inhimillisen vuorovaikutuksen paikka. Kyläkoulukysymys on nimenomaan tahdon asia. On tärkeää, että poliittisilla päätöksillä edistetään inhimillisyyttä, ihmisten keskinäistä vuorovaikutusta, ja ennen kaikkea yhteisöllisyyden edellytysten turvaamista.
Kyläkoulut eivät saa tietenkään olla pelkästään kyläyhteisöjen ja kuntien huolenaihe, vaan valtiovallan on tultava talousvaikeuksissa painivia kuntia jatkossa entistä enemmän vastaan nimenomaan kustannusten hallinnassa. Olenkin jättänyt valtioneuvostolle kirjallisen kysymyksen kyläkoulujen aseman turvaamisesta. Kolmen viikon sisällä selviää, miten se esittämiini toimenpiteisiin suhtautuu.
PETRI NEITTAANMÄKI
kansanedustaja,
Jyväskylä
Lähetä palautetta kirjoitukseen täältä.