Puhe NKL:n liittokokouksessa Seinäjoella 4.10.1997.


Liittokokous

Monet tämän kokouksen osanottajista ovat olleet huolestuneita NKL:n nykytilasta. Tämä huoli onkin aiheellinen. Kerron muutamalla sanalla kokemuksistamme Keski-Suomesta. Meillä toiminta on ollut hyvin Jyväskylä-vetoista. Tämä johtunee paljolti siitä, että Jyväskylä on suuri yliopisto-kaupunki, joka vetää nuoria NKL-ikäisiä ihmisiä maakunnasta kaupunkiin. Jyväskylän osalta toiminnassamme ei olekaan valittamista. Onneksi tämä tilanne on korjaantumassa myös muualla Keski-Suomessa.

Tämän viikon torstain ja perjantain kiersin yhdessä piirimme työntekijän Elina Suorannan kanssa "kenttää". Tuloksena oli Jämsänkosken ja Konneveden osastojen elvyttäminen, puheenjohtajan ja sihteerin valitseminen niihin sekä muutamien uusien nuorten mukaan tulo piirimme toimintaan. Tämä antaa uskoa myös tulevaisuuteen.

Tarkoituksemme on tehdä NKL:n toimintaan mukaan lähteminen ja liittyminen mahdollisimman helpoksi. Aiomme varata eri kunnista valmiiksi tilat kokouksia varten, ja kutsua paikalle yhteyshenkilöiden kautta paikallisia nuoria. Uskomme saavamme tätä kautta toiminnan viriämään.

Lopuksi vielä muutama sana vireillä olevaan Emu-keskusteluun. NKL:n Keski-Suomen piiri on ollut tässä keskustelussa aktiivinen. Esitimme jo tämän vuoden alussa, ettei Suomen pitäisi liittyä Emuun ainakaan ensimmäisten joukossa. Viime viikonloppuna kokoontunut keskustan puoluekokous otti vihdoin tämän mukaisen kannanoton. Näin on hyvä.

Mutta valitettavasti eduskunnan poliittiset voimasuhteet ovat sellaiset, että eduskunta tulee kannattamaan Suomen liittymistä Emuun ensimmäisten joukossa. Keskusta tarvitsee siis torjuntastrategian.

Emu on verrattavissa Suomen ERM-kytkentään ainakin siinä mielessä, että kummatkaan ratkaisut eivät ole peruuttamattomia. Tämä asetelma on Emun osalta voimassa siihen asti kun kansalliset valuutat ovat olemassa, eli vuoteen 2002 asti. Jos Lipposen hallitus vie meidät Emuun ensi keväänä, seuraava eduskunta voi tämän päätöksen vielä purkaa. Suomen markan kohtalo ratkaistaan siis seuraavissa eduskuntavaaleissa.

Omalta osaltamme tulemme tekemään kaikkemme, että tämä järjettömyys saataisiin torjutuksi. Kiitos!

PETRI NEITTAANMÄKI
puheenjohtaja
NKL:n Keski-Suomen piiri
Jyväskylä