Vuoden 2000 presidentinvaaleihin on vielä kolme ja puoli vuotta, mutta keskustelu eri puolueiden tulevista ehdokkaista ja tavasta valita ehdokkaat on jo käynnistynyt. Vuoden 1994 presidentinvaalien sekavista esivaalikuvioista on syytä ottaa oppia ja tehdä tarvittavia korjauksia.
Ennen vuoden 1994 presidentinvaaleja järjestettiin keskustan, kokoomuksen ja sosialidemokraattien esivaalit. Puolueiden ulkopuolisia äänestäjiä osallistui keskustan vaaliin neljännes, kokoomuksen vaaliin runsas kymmenen prosenttia ja Sdp:n vaaliin kaksi kolmasosaa. Keskustan ja Sdp:n esivaaleihin saivat osallistua kaikki suomalaiset äänestysikäiset, kokoomuksen äänestäjäksi piti etukäteen ilmoittautua ja maksaa osallistumismaksu. Keskustan ja kokoomuksen osalta puolueiden ulkopuolisten äänien osuus ei vaikuttanut esivaalien lopputulokseen. Sen sijaan sosialidemokraattien esivaali ratkesi Martti Ahtisaaren hyväksi ulkopuolisten äänin.
Ahtisaari oli vielä Sdp:n esivaalin aikaan Suomen kansan enemmistölle tuntematon. Silti hänelle mitattiin gallup-tutkimuksissa 50 %:n kannatuslukuja. Ahtisaarta mainostettiin poliittisesti ryvettymättömänä ehdokkaana ja hänet nostettiin median myötävaikutuksella ohi Kalevi Sorsan, jota kannatti monien tutkimusten mukaan Sdp:n jäsenistön selkeä enemmistö. Sorsa on maamme pitkäaikaisin pääministeri ja hänellä on laaja-alaista kokemusta kansallisen konsensuksen luojana. Kokoomuksen Ilkka Suominen ei lähtenyt edes ehdokasehdokkaaksi, koska katsoi, ettei hänellä ole mitään mahdollisuuksia tulla valituksi nykyisellä vaalitavalla.
Puolueiden nykyisillä esivaalijärjestelmillä ja vaalitavalla presidenttiehdokkaiksi ja presidentiksi eivät siis välttämättä päädy pätevimmät ja kokeneimmat poliitikot, vaan gallupeissa menestyvät tuoreet voimat. Tämä on vahingoksi paitsi puolueille itselleen, myös koko maalle.
Nykyisin yksi kansalainen voi halutessaan vaikuttaa kaikkien puolueiden presidenttiehdokkaiden valintaan. Puolueiden varsinaisten jäsenten, jotka ovat vuosikausia maksaneet oman puolueensa jäsenmaksuja ja kannatusmaksuja, vaikutusmahdollisuudet puolueensa keskeisiin päätöksiin ovat samat, kuin esimerkiksi toisten puolueiden jäsenten tai jopa ehdokkaiden. Mitä puoluedemokratiaa tällainen on?
Jos puolueet haluavat - kokoomuksen ja keskustan puoluesihteerien puheista päätellen (HS 4.5.96) - viedä niiden jäsenistöltä itsenäisen päätäntävallan omien ehdokkaidensa nimeämisessä, voitaisiin presidentinvaalien kierroslukumäärä lisätä saman tien kolmeen. Ensimmäinen kierros olisi virallinen esivaali, joka pidettäisiin esimerkiksi puoli vuotta ennen toisen kierroksen järjestämistä ja mukana olisivat kaikki presidenttiehdokasehdokkaat, joista toiselle kierrokselle puolueet nimeäisivät virallisiksi presidenttiehdokkaikseen ensimmäisellä kierroksella eniten ääniä saaneet. Toinen ja kolmas kierros käytäisiin sen jälkeen nykyisen käytännön mukaisesti. Samalla olisi myös estetty yhden kansalaisen mahdollisuus äänestää useissa esivaaleissa.
Esittämäni malli on tietysti teoreettinen ja osoittaa vain sen mihin ollaan menossa, jos puolueet eivät enää halua tai anna jäsentensä itsenäisesti päättää omista presidenttiehdokkaistaan.
Puolueiden jäsenten, niiden oman ja koko vaalijärjestelmän uskottavuuden kannalta olisi parasta, että puolueet päättäisivät omista presidenttiehdokkaistaan jäsenäänestyksissä, joihin ainoastaan puolueiden viralliset jäsenet voisivat osallistua.
PETRI NEITTAANMÄKI
yht. yo, Jyväskylä