Seuraaviin, vuonna 2003 järjestettäviin, eduskuntavaaleihin on aikaa vajaat kaksi vuotta. Tulevasta hallituspohjasta keskusteltaessa usein kiistetään, että siitä aiottaisiin, tai yritettäisiin, sopia jo ennen vaaleja. Lähihistorian valossa asia on kuitenkin ollut usein juuri päinvastoin.
Vuonna 1987 keskiryhmien ja kokoomuksen johtajat suunnittelivat muodostavansa yhteisen hallituksen, jos vaalitulos sen mahdollistaa. Presidentti Mauno Koivisto nimitti kuitenkin sinipunahallituksen, ja sen pääministeriksi presidentinvaalien tulevan kilpakumppaninsa, Harri Holkerin, jonka valitsijamiehet varmistivat myöhemmin Koiviston uudelleenvalinnan.
Keskiryhmien ja kokoomuksen yhteistyö toteutui vasta neljä vuotta myöhemmin, kun sosialidemokraatit ilmoittivat vaalituloksen selvittyä jäävänsä vapaaehtoisesti oppositioon. Myös vuosien 1995 ja 1999 eduskuntavaalien jälkeen muodostetut hallitukset, ns. sateenkaarihallitukset, ovat pohjautuneet hyvin pitkälle ennen vaaleja tehtyihin suunnitelmiin.
Miksi tilanne olisi erilainen seuraaviin eduskuntavaaleihin käytäessä? Olipa asian laita miten hyvänsä, puolueiden on syytä ryhtyä laatimaan strategisia tulevaisuuden suunnitelmia.
Pohjoismaiden neuvostossa (PN) toimii neljä puolueryhmää: sosialidemokraattinen, konservatiivi-, keski- ja vasemmistoryhmä. Suomesta keskiryhmään kuuluvat keskusta, vihreät, kristillisdemokraatit ja rkp. Puolueiden välinen yhteistyö on ollut pohjoismaisella tasolla läheistä, luontevaa ja tuloksellista. Miksei näin voisi olla myös kotimaan politiikassa?
Keskiryhmien yhteistyö olisi hedelmällistä kaikille siihen osallistuville, mutta se auttaisi ennen kaikkea maksimoimaan niiden yhteisen vaalituloksen. Keskiryhmien tulisikin pyrkiä laatimaan hyvissä ajoin ennen seuraavia vaaleja yhteinen ohjelma, eräänlainen hallitusohjelman luonnos, niistä asiakohdista, joista yhteisymmärrys on löydettävissä. Ohjelma muodostaisi puolueiden vaalityöhön eräänlaisen yhdistävän "aurinkovarjon". Puolueiden tulisi kuitenkin käydä vaaleihin myös omilla yksityiskohtaisemmilla ohjelmillaan ja ehdokaslistoillaan.
Keskiryhmien tulisi myös asettaa yhteinen pääministeriehdokas, ja mahdollisesti muita keskeisiä ministeriehdokkaita ennen vaaleja, ja sitoutua heidän valintaansa, mikäli vaalien tulos ja hallitusratkaisu tämän mahdollistavat. Tällöin kansalaiset voisivat keskiryhmiä äänestäessään tietää, millaista sosiaali-, koulutus-, talous-, ulko- ja Eurooppa-politiikkaa näiden puolueiden varaan rakentuva hallitus tulisi harjoittamaan. Samalla linjaerot muihin kilpaileviin ryhmittymiin tulisivat hyvin, kansalaisia kiinnostavalla tavalla, esille.
Näin toimien keskiryhmät voisivat saavuttaa seuraavaan eduskuntaan jopa enemmistön, ja saada siten oman pääministeriehdokkaansa valituksi uuden perustuslain edellyttämällä tavalla. Keskiryhmien varaan rakentuva hallitusyhteistyö olisi avoinna myös muille puolueille.
PETRI NEITTAANMÄKI
kansanedustaja
Jyväskylä