Kokoomuksen ja SDP:n harjoittama jääräpäinen ja yksioikoinen politiikka on johtanut nykyisen hallituksen vakavaan uskottavuuskriisiin. Työttömyys pysyy lupauksista huolimatta korkeana, eikä hallitus aja kansan selkeän enemmistön tahdon mukaista politiikkaa. Ristiriita on tullut viime aikoina esille muun muassa läänien vähentämiseen ja Eurooppa-politiikkaan liittyvissä kysymyksissä.
Myös kokoomuksen ja SDP:n edellisellä yhteisellä hallituskaudella 1987-1991 tehtiin suuria virheitä. Sosialidemokraattinen presidentti Mauno Koivisto ja valtiovarainministeri Erkki Liikanen sekä kokoomuslainen pääministeri Harri Holkeri toteuttivat "vahvan markan politiikkaa", jonka tuloksena Suomen talous kaatui. Myös vuonna 1991 muodostetun keskustan ja kokoomuksen yhteishallitus sitoutui aluksi toteuttamaan edellisen hallituksen väärää politiikkaa, joka syvensi Suomen talouden kriisiä.
Lipposen hallituksen Eurooppa- ja talouspolitiikka lähtee siitä, että Euroopan talous- ja rahaliitto (EMU) toteutuu ja Suomi on siinä mukana ensimmäisten joukossa. Kansan mielipidettä Suomen liittymiseen EMU:uun ei kysellä, vaikka liittyminen veisi Suomelta oman rahayksikön, valuuttakurssi- ja rahapolitiikan, oman keskuspankin, ja muun talouspoliittisen itsenäisyyden. Hallitus ei ymmärrä, että Suomen kansan enemmistön mielestä oma raha - markka - on yksi tärkeimmistä itsenäisyyden tunnusmerkeistä oman lainsäädännön ja puolustuksen ohella. Markalla on myös symbolinen arvo, eikä se ole vain tekninen maksuväline, kuten EMU:n varauksettomat kannattajat sen näkevät.
EMU:n toteuttamisen järkevyyden asettaa kyseenalaiseksi erityisesti se, että EU:n jäsenmaiden taloudet ovat rakenteiltaan niin erilaisia, että niiden sovittautuminen yhden keskuspankin ja yhden valuutan järjestelmään aiheuttaisi suuria ongelmia. Esimerkiksi Suomen ja Ruotsin kaltaisten pienten maiden kansantaloudet poikkeavat rakenteiltaan suuresti Saksan ja Ranskan kansantalouksista. On sinisilmäistä ajatella, että nämä maat ajaisivat EMU:ssa muuta kuin omaa etuaan.
EMU ei ole työllistämisprojekti vaan sen vaikutukset työllisyyteen ovat täysin päinvastaiset. Onkin käsittämätöntä, miksi Lipposen hallitus tekee kaikkensa noudattaakseen aikataulua, joka on hyvin suuri riski hyvinvoinnillemme. EMU-politiikan johdosta suurtyöttömyys on tullut jäädäkseen ja turvattomuus kansalaisten keskuudessa lisääntyy. Jos EU laajenee, vaikeudet unionin jäsenmaiden talouksien yhteensovittautumisessa kasvavat edelleen.
Syksyn eurovaalien tulos osoittaa, että Suomen kansa tukee ja arvostaa Suomen omaa kansallista linjaa ajavia poliitikkoja. Äänestysprosentin alhaisuus taas kertoo siitä, että kansan luottamus nykyisten päättäjien Eurooppa-politiikkaan ja usko asioihin vaikuttamiseen äänestämällä on romahtanut.
Suomen omaa kansallista linjaa ajavien keskustan ja sosialidemokraattien poliitikkojen tulee lähestyä toisiaan ja pyrkiä vaikuttamaan siihen, että Suomen hallitus muuttaa ratkaisevasti Eurooppa-politiikkaansa ja asettaa tavoitteensa uudenlaiseen arvojärjestykseen. EMU:uun liittyminen ei saa olla itsestäänselvyys. Suomen hallituksen edustajien tulee tuoda Suomen omat kansalliset arvot ja tavoitteet unionin jäsenmaiden hallitusten välisessä konferenssissa nykyistä huomattavasti selkeämmin esille.
Keskustan ja sosialidemokraattien tulee löytää toisensa myös ulkopolitiikassa. Suomen ulkopolitiikan linjan tulee perustua nyt ja tulevaisuudessa perinteisen puolueettomuuspolitiikan ytimeen: sotilaalliseen liittoutumattomuuteen ja itsenäiseen puolustukseen. Maan ulkopolitiikan tulee olla johdonmukaista ja uskottavaa kaikissa olosuhteissa. On kuitenkin ilmeistä, että erityisesti kokoomus tulee ajamaan Suomen liittymistä NATO:n jäseneksi, heti kun tilaisuus tälle mahdollisuudelle avautuu. Vuoden 1999 eduskuntavaalit tullaankin käymään Eurooppa-kysymysten merkeissä.
Koko Suomen tulee olla edustettuna Suomen hallituksessa. On myös sosialidemokraattien etu, että keskusta palaisi hallitukseen. Samalla tavalla olisi ollut koko Suomen etu, jos sosialidemokraatit olisivat olleet hallituskaudella 1991-1995 hallitusvastuussa. Jos SDP:n ja keskustan jäsenistön selkeän enemmistön mielipiteet saataisiin myös puolueiden operatiivisten johtajien toiminnan ja kannanottojen perustaksi, puolueet voisivat lähentyä toisiaan ja luoda yhteistyön lähtöasetelmat myös ajatellen vuoden 1999 vaalien jälkeistä aikaa.
Henkilökysymykset eivät saa olla este sille, että maan hallitukseen tulee kaksi vaaleissa suurimman kannatuksen saanutta puoluetta. Poliittiselle järjestelmällemme on vaaraksi, jos se kaksinapaistuu tavalla, jossa keskusta ja sosialidemokraatit eivät voi istua samassa hallituksessa. Molempien puolueiden taustaryhmät ovat niin laajoja, että ne pystyvät halutessaan vaikeuttamaan tai jopa estämään oppositiosta käsin Suomelle tärkeiden päätösten tekemisen.
Joskus kärjekkäänkin poliittisen debatin aikana poliitikkojen tulisi muistaa, mistä poliittisessa toiminnassa on perimmäisesti kysymys. Kysymys on Suomen ja sen kansalaisten etujen puolustamisesta ja ajamisesta. Keskustan ja sosialidemokraattien johtohenkilöiden tuleekin tehdä uuden vuoden lupaus, jonka mukaisesti vuosi 1997 on "rakentavan yhteistyön vuosi".
PETRI NEITTAANMÄKI
varapuheenjohtaja
Suomen Keskusta, Keski-Suomi
REETTA WELLING
puheenjohtaja
Sosialidemokraattiset Nuoret, Keski-Suomi