Julkaistu Nuori Keskusta -lehden liittokokousnumerossa 10/1999


Tervetuloa Jyväskylään!

NKL:n Keski-Suomen piirillä on tänä vuonna kunnia isännöidä liittokokousta. Olemme valmistautuneet tähän tehtävään huolella. Kaikille aktiiveillemme on löytynyt vähintäänkin riittävästi puuhaa.

Viime vuodet ovat olleet Keski-Suomen piirissä osastojen elvyttämisen aikaa. Tämä on onnistunut menestyksekkäästi piirin johtokunnassa ja osastojen toiminnassa mukana olevien monipuolisten ja aktiivisten ihmisten avulla.

Me keskisuomalaiset NKL-aktiivit koemme liittokokouksen saamisen Jyväskylään kiitoksenosoituksena viime vuosien aktiivisuudellemme. Tämä antaa meille toimintaintoa tulevillekin vuosille.

* * *
Liittokokous on tärkeiden valintojen edessä. On tärkeää, että asiat keskustellaan perinpohjaisesti ja avoimesti läpi ennen päätöksentekoa. Tämä koskee niin henkilövalintoja kuin järjestömme toiminnan ja taloudenkin viitoittamista. Kun päätökset tehdään yhdessä, niihin on myös helppo yhdessä sitoutua.

Nuorena kansanedustajana pidän erittäin tärkeänä, että tulevina vuosina nimenomaan NKL toimii aktiivisena politiikan kehittäjänä ja uudistajana koko keskustaliikkeessä. Täällä Jyväskylässä näillekin tavoitteille voidaan antaa lähtölaukaus.

Toivotan kaikki liittokokousedustajat ja muut aktiivit lämpimästi tervetulleiksi Jyväskylään. Haluan myös jo tässä vaiheessa kiittää kaikkia kokouksen onnistumisen eteen puurtaneita. Onnistunutta kokousta Jyväskylässä!

PETRI NEITTAANMÄKI
puheenjohtaja, kansanedustaja
NKL:n Keski-Suomen piiri