Sosialidemokraattien ja Suomen Keskustan pitkään jatkunut yhteistyön kausi päättyi vuoden 1987 eduskuntavaaleihin, kun kokoomuksen ja Sdp:n sinipunahallitus aloitti kokoomuslaisen Harri Holkerin johdolla työnsä. Tätä hallitusta seurasi keskustan ja kokoomuksen porvarihallitus, jota johti keskustan Esko Aho. Jälleen keskusta ja Sdp ovat eripuolilla: Sdp päähallituspuolueena, keskusta oppositiossa.
Punamultayhteistyön katkeaminen ei ole ollut Suomelle onneksi.
Holkerin hallitus aloitti vahvan markan politiikan, jonka seurauksena Suomen talous romahti. Ahon hallitus teki puolestaan väärän integraatioratkaisun: Suomi liitettiin Euroopan unioniin kohtuuttoman huonoin ehdoin, vaikka tarjolla oli parempi vaihtoehto: pohjoismaisen yhteistyön tiivistäminen. Nyt Paavo Lipposen hallitus on viemässä Suomea Euroopan talous- ja rahaliitto Emuun ainoana pohjoismaana. Tämäkin hanke uhkaa tulla Suomelle kalliiksi.
Kokoomus ja Rkp ovat olleet hallitusvastuussa ajamassa ja tekemässä kaikkia näitä kansallisten etujemme vastaisia ratkaisuja.
Jos keskustan ja Sdp:n hallitusyhteistyö olisi jatkunut, olisi monet viime vuosien virheet voitu ehkä välttää. Ei olekaan ihme, että kansalaiset pitävät viimeisimmän mielipidetutkimuksen (IS 16.7.) mukaan punamultaa taas parhaana vaihtoehtona seuraavaksi hallituspohjaksi.
Näin jälkikäteen ajatellen oli suuri vahinko, ettei Sdp:n mukaantulo hallitusvastuuseen toteutunut jo vuonna 1993, kun porvarihallituksen uudistamista suunniteltiin. Sdp:n johto suhtautui hankkeeseen myönteisesti, tämän myönsi myös äskettäin haastattelussa (IS 12.7.) Sdp:n silloinen puheenjohtaja Ulf Sundqvist. Hanke kuitenkin kaatui presidentti Mauno Koiviston ja pääministeri Ahon vastustukseen.
Jos kolmen suuren hallitus olisi syntynyt 1993, olisivat vuoden 1995 eduskuntavaalien ja myös vuoden 1994 presidentinvaalien lähtöasetelmat muuttuneet oleellisesti.
Sdp:n presidenttiehdokkaaksi oltaisiin nimetty joltakin keskeiseltä ministerinpaikalta Kalevi Sorsa. Rehn-ilmiötä ei olisi koskaan syntynyt: toisella kierroksella olisivat olleet vastakkain keskustan ja sosialidemokraattien poliittisesti kokeneet ehdokkaat; kansalla olisi ollut mistä valita.
Vuoden 1995 eduskuntavaalit oltaisiin käyty asetelmissa, jossa kolme suurinta puoluetta olisivat olleet mukana hallituksessa; ylimääräistä oppositiolisää ei olisi kertynyt kenellekään. Vaalien jälkeen oltaisiin todennäköisesti muodostettu keskustan ja Sdp:n varaan rakentuva hallitus. Mukaan oltaisiin voitu ottaa myös kokoomus.
Olemme jälleen tilanteessa, jossa keskustan ja Sdp:n yhteistyölle on avautumassa todellinen mahdollisuus. Paavo Lipponen johtaa Suomea kohti Emun kolmatta vaihetta kovassa kokoomuksen ja Rkp:n paineessa, vaikka Sdp:n omien kannattajien enemmistö ja Suomen kansan selkeä enemmistö ovat koko hanketta vastaan.
Hallitusrivit kuitenkin rakoilevat. Vasemmistoliitto ja vihreät ovat päätymässä sille kannalle, ettei Suomen tulisi ainakaan ensimmäisessä vaiheessa Emuun liittyä. Myös Sdp:n eduskuntaryhmän ja suuren valiokunnan puheenjohtaja Erkki Tuomioja on esittänyt toistuvasti painavaa Emu-kritiikkiä, viimeksi Aamulehden haastattelussa 27.7.
Olisi hyvä, jos Tuomiojan kritiikki muotoutuisi mahdollisimman pian kannanotoksi Suomen pikaista Emu-jäsenyyttä vastaan. Tuomiojan näkemyksellä olisi se tärkeä vaikutus, että myös keskustan Emu-kriittinen - mutta kantaaottamaton - puoluejohto rohkaistuisi ottamaan Emuun selkeän kannan. Perustelutkin ovat jo olemassa.
Kun edes Ranska ja Saksa eivät tule täyttämään keskeisimpiä Emun lähentymiskriteerejä, tullaan niitä tulkitsemaan väljästi, jotta Emu voi ylipäätään toteutua. Tämä taas johtaa siihen, että Emuun tulevat mukaan myös Välimeren alueen valtiot. Tämän vuoksi eurosta tulee heikko ja epävakaa valuutta ja euroalueen korkotaso tulee olemaan korkea.
Tällaiseen Emuun Suomen ei kannata mennä mukaan varsinkaan tilanteessa, jossa muut pohjoismaat ja tärkeä kauppakumppanimme Iso-Britannia aikovat jäädä rahaliiton ulkopuolelle.
Tässä tilanteessa Paavo Lipposen olisi viisasta perääntyä ja päätyä samaan ratkaisuun kuin Ruotsin sosialidemokraatit: ei Emuun ainakaan ensimmäisessä vaiheessa. Tämä kanta olisi helposti perusteltavissa, eikä sitä voitaisi tulkita linjan muutokseksi. Lipposen näkemystä asettuisi tukemaan myös keskusta; tätä kautta luotaisiin pohjaa myös uudelle hallitusyhteistyölle.
Sdp:n kielteinen Emu-kanta saattaisi tietysti johtaa pieneen hallituskriisiin. Kokoomus ja Rkp uhkailisivat erota hallituksesta, mutta ilmeisesti nekin taipuisivat jatkamaan. Erityisesti kokoomus pelkäisi ennenaikaisten eduskuntavaalien johtavan varmuudella uuden hallituksen rakentumiseen keskustan ja Sdp:n varaan.
Emu-aikalisä olisi kaikkien kannalta paras ratkaisu. Mukaan pääsemme myöhemminkin, jos sen välttämättömäksi havaitsemme. Liittyminen ensimmäisessä vaiheessa olisi sen sijaan peruuttamaton ratkaisu. Tämä tosiseikka puolueiden ja kansanedustajien tulisi päätöstä tehdessään pitää mielessä.
PETRI NEITTAANMÄKI
kaupunginvaltuutettu (kesk.),
varapuheenjohtaja
Keskustan Keski-Suomen piiri