Kun Suomi liittyi Euroopan unioniin vuoden 1995 alussa, unionin aluepolitiikan oli tarkoitus täydentää kansallista aluepolitiikkaamme niin sanotun lisäysperiaatteen mukaisesti. Toisin kuitenkin kävi. Lipposen I hallitus ajoi kansallisen aluepolitiikkamme käytännössä alas ja jäimme unionin aluepolitiikan varaan.
Kun unioni on sittemmin voimakkaasti laajentunut, sen käytettävissä olevat varat ovat jakautuneet aiempaa useamman jäsenmaan kesken. Samalla myös Suomen aluekehittämiseensä saamat tuet ovat pienentyneet. Suuntaus on jatkumassa tulevinakin vuosina. Kansallista aluepolitiikkaa ei ole tehostettu, vaikka hallitukset ovat vaihtuneet.
Mihin tarvitsemme aluepolitiikkaa? Suomen kaltaisessa harvaan asutussa maassa aluepolitiikan harjoittaminen on välttämätöntä, jos halutaan, että kansalaisilla on mahdollisuus työhön ja toimeentuloon koko maassa. Nyt näin ei kaikkialla enää ole.
Muuttoliike maakuntien sisällä ja niistä ulospäin, lähinnä pääkaupunkiseudulle, on ollut viime vuosina hyvin voimasta. Uudenmaan liitto arvioi äskettäin, että pääkaupunkiseudulle muuttaisi seuraavien 25 vuoden aikana jopa 400 000 uutta asukasta. Tämä perustuisi sekä maahanmuuttoon että maan sisäiseen muuttoliikkeeseen. Hälytyskellojen pitäisi jo soida.
Yhteiskunnan näkökulmasta ei ole mitään järkeä, että toisaalla maassa asuntoja, kouluja, päiväkoteja ja vanhustentaloja jää kokonaan tyhjilleen ja muutkin valmiit palvelurakenteet ajetaan alas, ja samaan aikaan tämä kaikki joudutaan rakentamaan toisaalla yhteiskunnan toimesta kokonaan uudelleen. Pääkaupunkiseudulla asuntojen hintakehitys on jo yltänyt monien, erityisesti lapsiperheiden, ulottumattomiin.
Aluepolitiikalla pitäisi ohjata kehitystä niin, että koulutus- ja työpaikkoja olisi tarjolla tasapuolisesti eri puolilla maata. Tähän perustui aikoinaan korkeakoululaitoksen hajauttaminen siten, että eri puolille Suomea perustettiin useita maakuntayliopistoja. Tähän perustui myös valtionyhtiöpolitiikka, jolla Pohjois-Suomi teollistettiin. Se synnytti ympärilleen runsaasti myös muuta työllistävää pientä ja keskisuurta yritystoimintaa.
Nyt valtionyhtiöt on joko myyty tai siirretty pörssiin. Koulutuspolitiikan tasa-arvoisuutta on heikennetty perustamalla pääkaupunkiseudulle Aalto-yliopisto, jolle on annettu moninkertaiset resurssit muihin nähden. Tätä opetusministeri Henna Virkkusen (kok.) esityksestä hyväksyttyä toimintamallia ei voi mitenkään puolustella. Muille yliopistoille, Jyväskylän yliopisto mukaan lukien, on turvattava jatkossa vastaavanlaiset resurssit.
Tulevalla vaalikaudella valtionhallinnon työpaikkojen hajauttamista pääkaupunkiseudulta maakuntiin on tehostettava kehityksen suunnan muuttamiseksi. Keski-Suomeen voitaisiin sijoittaa Opetushallitus ja Tilastokeskus. Meillä on runsaasti osaamista ja koulutettua työvoimaa vailla työtä, joten perustelut siirroille ovat olemassa.
Maakuntiin sijoittuvaa yritystoimintaa tulee päättäväisesti tukea tarvittavin toimenpitein. Liikenne- ja tietoliikenneyhteydet on pidettävä kunnossa ja uusiin investointeihin on panostettava. Nopea laajakaistayhteys on toteutettava sovitusti.
Keski-Suomen osalta Jämsä-Lahti -rata on rakennettava elinkaarimallilla siten, että valtio lunastaa hankkeen vähitellen itselleen. Se nopeuttaisi junamatkaa Jyväskylästä Helsinkiin tunnilla ja kytkisi samalla Keski-Suomen Lahden kautta mukaan uuteen Helsinki-Pietari -nopeajunayhteyteen. Tämä olisi tärkeää erityisesti maakuntamme matkailuelinkeinoille.
PETRI NEITTAANMÄKI
yhteiskuntatieteiden maisteri ja ministerin erityisavustaja (kesk.)
Jyväskylä
Lähetä palautetta kirjoitukseen täältä.