Vuonna 1996 järjestetään EU:n jäsenmaiden hallitusten välinen konferenssi, jossa on esillä Suomen ja koko Euroopan tulevaisuuden kannalta hyvin tärkeitä asioita. EU:n laajeneminen ja EU:n instituutioiden päätöksentekojärjestelmien muuttaminen ovat konferenssin kaksi keskeistä asiaa. Konferenssissa käsitellään myös ulko ja turvallisuuspolitiikkaa ja siihen liittyen EU:n puolustusulottuvuuden kehittämistä. Euroopan raha ja talousliiton EMU:n kolmannen vaiheen toteuttaminen sen sijaan ei ole hallitusten välisen konferenssin asialistalla siitä syystä, että Maastrichtin sopimuksessa, jonka Suomikin on hyväksynyt, on täsmällisesti sovittu, että EMU toteutetaan ja sen kolmas vaihe pannaan täytäntöön viimeistään vuonna 1999.
EMU:n toteutuminen suunnitellussa aikataulussa ei kuitenkaan ole näin yksinkertaista. Julkisuudessa on esitetty viime aikoina yhä enemmän kannanottoja varsin arvovaltaisilta tahoilta, joissa epäillään koko EMU-hankkeen järkevyyttä Maastrichtissa sovitulla tavalla. Muun muassa EU:n brittiläinen liikennekomissaari Neil Kinnock on puhunut tämän suuntaisesti. Epäilyjä rahaliiton toteutumisesta herättää erityisesti EU:n jäsenmaiden talouksien rakenteiden erilaisuus. Jo nykyisten EU:n jäsenmaiden kansantaloudet ovat niin erilaisia, että niiden sovittautuminen yhden keskuspankin ja yhden valuutan järjestelmään aiheuttaisi suuria ongelmia puhumattakaan siitä, että entisen Itä-Euroopan maat tulisivat EU:n jäseniksi ja sitä kautta talous- ja rahaliittoon mukaan. PTT:n toimitusjohtaja Pertti Kukkonen käsitteli 25.11. Helsingin Sanomissa rahaliittoa. Hän esitti Saksojen yhdistymisen osoittaneen, kuinka paljon erilaiset sysäykset ja häiriöt sekä epäsymmetriset sokit vaikuttavat Saksaan ja muihin Euroopan maihin. Rahaunionissa tämän kaltaiset mullistukset johtaisivat siinä mukana olevien maiden talouksia entistä vaikeampiin ylikuumenemisiin, suhdannelaskuun ja työttömyyden kausiin. Sen sijaan maat, joiden taloudelliset eroavuudet ovat suhteellisen pieniä, tuotannon ja viennin rakenteet monipuolisia ja mahdollisimman samanlaisia sekä inflaatiot yhtä suuria niin ettei hintakilpailukyky heilahtele paljoa, voivat muodostaa optimaalisen valuutta-alueen. Tällainen valuuttaunioni voisi olla toimiva Saksan, Hollannin, Belgian, Luxemburgin ja Ranskan kesken, todetaan Kukkosen viittaamassa saksalaisessa HWWA-instituutin tutkimuksessa.
Miksi euroopan valtapoliitikot, EU:n komissio, oma hallituksemme ja presidenttimme, sitten ajavat EMU:a? Julkisuudessa on esitetty näkökantoja, joiden mukaan EMU:n toteutumisessa on kyse arvovallasta. EMU:n toteutuminen on asetettu poliittiseksi päämääräksi, jonka puolesta taistellaan piittaamatta siitä, onko se Euroopan ja sen kansojen kannalta järkevää. Toisaalta EMU:n kolmannen vaiheen toteutumista ajavat liittovaltiomieliset, jotka ovat jo alunperin asettaneet tavoitteeksi, että Eurooppaan luodaan liittovaltio: Euroopan Yhdysvallat. Liittovaltion kannattajat pyrkivät siihen, että kaikki askeleet mitä yhdentymisessä otetaan, johtavat loogisesti lopulta liittovaltioon. Kaikissa tilanteissa, missä suinkin on ollut mahdollista, liittovaltion kannattajat ovat aina yrittäneet harpata tähän suuntaan. Näin tapahtui 1950 luvun alussa ja näin tapahtui Maastrichtissa. Jos EU:n jäsenmailla on yhteinen raha ja yksi keskuspankki, sen seurauksena on, että muukin talouspolitiikka täytyy yhtenäistää. Unioni, jossa on käytössä yksi raha, yksi keskuspankki ja yhteinen puolustus, täyttää valtion tunnusmerkit - liittovaltiomieliset ovat päässeet tavoitteeseensa.
Suomen ja Ruotsin kaltaisten pienten maiden liittymisen EMU:un tekee hankalaksi niiden kansantalouksien rakenteen poikkeaminen esimerkiksi Saksan ja Ranskan kansantalouksista. Lisäksi niiden riippuvuus dollarin kurssista on aivan erilainen kuin näiden kahden maan talouksien, joten yhden valuutan järjestelmässä ne joutuisivat reuna alueina kärsimään. Asiantuntijat puhuvat ns. Texas ilmiöstä eli siitä, miten Yhdysvaltojen sisällä on ollut hyvin voimakkaita alueellisia kehityseroja eri vaiheissa, Texasissa sen mukaan miten öljyn hinta on muuttunut. Suomen ja Ruotsin kohdalla onkin pelättävissä, että jos olemme mukana yhden valuutan järjestelmässä emmekä voi käyttää valuuttakurssipolitiikkaa suhdanteiden tasaamiseen, emme voi korjata mahdollisia kilpailukykyyn tulleita vääristymiä. Olisimme maa, joka kärsii Texas ilmiöstä: voimakkaita suhdannevaihteluja alueella, joka on reunalla ja siitä syystä huonommassa asemassa kuin keskusalueet.
Jos EMU:n kolmas vaihe toteutetaan, EU:n alueelliseen tasoitukseen käytettävien voimavarojen tarve kasvaa voimakkaasti. Tästä voi olla seurauksena erimielisyyttä jäsenmaiden kesken, sillä Maastrichtin sopimukseen ei ole kirjattu tällaista ja jos vaatimus nousee esille, on selvää, että vauraat maat eivät halua maksaa ja reuna alueet, jotka joutuvat kärsimään, eivät voi tyytyä tähän vaan vaativat tarvittavaa varainsiirtoa. Suomen kannalta on siis parempi, että EMU:n kolmannesta vaiheesta luovutaan kokonaan ja sen sijaan kehitetään Ecua yhteisenä valuuttana, jonka rinnalla kansalliset valuutat jatkavat olemassaoloaan. Tämän vaihtoehdon paremmuuden ovat esittäneet monet arvostetut taloustieteilijät.
Suomen hallituksella pitää olla selvä kanta, millaista EU:ta Suomi haluaa rakentaa. Vaihtoehtoina ovat liittovaltio, jossa kansallisvaltioiden merkitys vähenee, EU:n merkitys korostuu ja päätöksenteko keskittyy tai valtioiden välinen liitto, jossa pyritään todelliseen subsidiareettiin. Nyt hallituksen, pääministeri Paavo Lipposen ja tasavallan presidentti Martti Ahtisaaren on osoitettava aloitteellisuutta avoimen ja syvällisen kansalaiskeskustelun aikaansaamiseen Suomen suunnasta. Linjavalintojen aika on nyt, ei vasta vuosien päästä.
PETRI NEITTAANMÄKI
yht. yo, Jyväskylä