Jyväskylän kihlakunnansyyttäjä Juha Parmio antoi 26.9. ratkaisunsa kesällä tekemääni tutkintapyyntöön koskien Aarre Pärin Keskisuomalaisessa 5.6.2006 julkaistua lehtikirjoitusta.
Olen tyytyväinen syyttäjän näkemykseen, jonka mukaan hän katsoo "selvitetyksi, että Päri on esittänyt kansanedustajista valheellisen vihjauksen", vaikka ei katsokaan kunnianloukkausrikoksen koko tunnusmerkistön täyttyneen.
Tyydyn syyttäjän ratkaisuun. Tutkintapyyntöni saavutti sille asettamani tavoitteen: valheellinen kansanedustajien motiivien kyseenalaistaminen Jyväskylän energiaratkaisun käsittelyn yhteydessä on loppunut.
PETRI NEITTAANMÄKI
kansanedustaja (kesk.)
Jyväskylä
Lähetä palautetta kirjoitukseen täältä.