Kansallinen Kokoomus käynnisti viime vuoden helmikuussa näyttävän kampanjan julkisuudessa, jonka iskulauseena oli: "Hei, me puhutaan ulkopolitiikkaa". Ja toden totta, kokoomuspoliitikot ovat sitä puhuneet - sekä ennen että jälkeen kampanjan - niin että jäljet pelottavat.
Puolustusministeri Jyri Häkämies piti surullisen kuuluisan ulkopoliittisen puheensa Washingtonissa 6.9.2007 amerikkalaisille turvallisuuspolitiikan asiantuntijoille, jossa hän totesi Suomen kolme turvallisuuspoliittista haastetta olevan: "Venäjä, Venäjä ja Venäjä".
Ulkoministeri Alexander Stubb pyysi elokuussa 2008 Suomen maailmalla toimivia suurlähettiläistä arvioimaan maailmanpolitiikan muutoksia Venäjän ja Georgian 8.8.2008 käynnistyneen sodan jälkeen. Nämä yleensä hyvin tai erittäin luottamuksellisiksi tarkoitetut arviot Stubb toimitti kokemattomuuttaan julkisuuteen (HS 5.10.2008) ja saattoi näin kriittisiä arvioita muun muassa Venäjästä esittäneet lähettiläät kiusalliseen tilanteeseen asemapaikoissaan.
Viimeksi valtiovarainministeri Jyrki Katainen esitti eduskuntaryhmänsä kesäkokouksessa 17.8. väheksyviä arvioita Venäjästä muun muassa toteamalla, että sen talous on vain Hollannin talouden kokoinen eli se ei ole taloudellinen suurvalta "millään mittarilla". Kun toimittajat huomasivat, ettei tämä pitänyt paikkaansa, Katainen korjasi blogissaan 20.8. sotkeneensa Hollannin ja Espanjan.
Kataisen arviot joutuivat entistä nolompaan asemaan, kun Helsingin Sanomat julkisti 24.8. Venäjän olevan OECD:n tilastojen mukaan jo maailman kuudenneksi suurin talousmahti. Espanjan sijoitus oli vasta 12. ja Hollannin 18. Lisäksi on tunnettua, että Venäjä on pysyvä jäsen YK:n turvallisuusneuvostossa, G8-maiden ryhmässä sekä ydinasevaltio, suurvalta siis kaikilla mittareilla.
Edellä mainittujen sammakoiden lisäksi on muistettava, että yhä presidenttigalluppien kärjessä notkuvan eduskunnan puhemies Sauli Niinistön Nato-kanta poikkeaa merkittävästi Suomen kansan mielipidetutkimuksissa ilmaisemasta tahtotilasta.
Vuoden 2006 presidentinvaalien yhteydessä Niinistö ilmoitti kannattavansa Suomen jäsenyyttä sotilasliitto Natossa, mitä kansa vastusti ja vastustaa yhä. Tämä oli ehkä keskeisin syy siihen, että Tarja Halonen valittiin jatkamaan presidenttinä, vaikka yhteiskunnallinen ilmapiiri oli muuten otollinen 24 vuoden yhtämittaisen valtakauden jälkeen ei-sosialistisen presidentin valinnalle.
Kokoomuksen keskeisten poliitikkojen harkitsemattomat lausunnot horjuttavat Suomen ulkopolitiikan aiemmin vakaaksi koettua linjaa, josta on perinteisesti vallinnut laaja kansallinen yhteisymmärrys. Eduskuntavaalien lähestyessä on toisaalta hyvä, että näkemyserot, kun niitä kerran on, nousevat esille. Näin kansalaiset pääsevät vaaliuurnilla sanomaan oman sanansa siihen, pitäisikö Suomen liittoutumattomuusasemaa muuttaa seuraavalla vaalikaudella.
Urho Kekkonen totesi aikoinaan, että YK:n ja sen mukana Suomen rooli on toimia kansainvälisessä politiikassa lääkärinä pikemmin kuin tuomarina: sovittamaan kansainvälisiä ristiriitoja, lieventämään vastakohtaisuuksia - ei niitä kärjistämään. Näkemys on yhä ajankohtainen.
Suomen tulee myös EU:n jäsenenä keskittyä kansainväliseen rauhanturvaamiseen ja kriisien ennaltaehkäisyyn. Suomen tulee säilyttää sotilaallinen liittoutumattomuutensa ja pysytellä mahdollisuuksien mukaan kaikkien sotien ja selkkausten ulkopuolella.
Näin toimien voimme pienenä kansakuntana turvata parhaiten kansalliset etumme ja oman turvallisuutemme.
PETRI NEITTAANMÄKI
yhteiskuntatieteiden maisteri
ulkoasiainvaliokunnan jäsen 2003-2007
Jyväskylä
Lähetä palautetta kirjoitukseen täältä.