Suomen pitkäaikaisin ulkoministeri Paavo Väyrynen avasi Suomen turvallisuuspoliittisen keskustelun julkaisemalla 29.4. kirjan Suomen puolueettomuus uudessa Euroopassa. Kirjassaan Väyrynen totesi Suomen turvallisuuspoliittisen aseman olevan epäselvä: Suomi on ei-puolueeton ja ei-liittoutunut maa. Tämän vuoksi Suomi mielletään maailmalla enemmän Baltian-maihin kuin esimerkiksi Ruotsiin. Väyrynen arvioi aamutelevisiossa 29.4. maan ulkopoliittisen johdon vievän Suomea salaa Naton jäseneksi.
Helsingin Sanomat (HS) julkaisi 7.5. kokonaisuudessaan ministeri Max Jakobsonin Maanpuolustuskurssiyhdistyksen vuosikokouksessa pitämän esitelmän, jossa hän arvioi Naton laajenemisen vaikutuksia. Esitelmä täytti ilman väliotsikkoja lehden koko sivun. Tämänkaltainen tiedotustoiminta oli normaalia entisessä Neuvostoliitossa, ei Suomessa. Jakobsonin esitelmä käynnisti keskustelun Suomen mahdollisesta Nato-jäsenyydestä. HS otsikoi 8.5. pääkirjoituksensa Analyysi ja ennuste Suomen tulevasta reitistä. Pääkirjoituksessa pidettiin Jakobsonin analyysia loisteliaana. Viesti oli selkeä: Suomen on otettava vakavasti huomioon liittoutumisen mahdollisuus.
Jakobson heitti kirjoituksessaan (HS 22.5.) epäilyksen varjon Suomen EU-jäsenyyden vastustajien ylle: Nato-jäsenyyttä kritisoivat ymmärrettävästi eniten ne, jotka vastustivat myös Suomen liittymistä Euroopan unioniin. Jakobsonin mukaan samat henkilöt pelkäävät, että Venäjän ja lännen välille syntyy jälleen ristiriitoja, jolloin Suomi voi joutua Venäjän vastatoimien kohteeksi. Jakobson vertasi käytyä Nato-keskustelua EU-ratkaisuun: Etan katsottiin riittävän turvaamaan taloudelliset intressimme, mutta lopulta oli päästävä siihen pöytään, jossa päätökset tehdään. Ennen Suomen EU-ratkaisua kansalaisille vakuuteltiin, että Suomen turvallisuuspolitiikasta - kuten myös EMU:sta - päätetään erikseen vasta myöhemmin ja edes niistä keskusteleminen ei ole ajankohtaista ennen jäsenyyttä.
Jakobsonin analyysi ei todennäköisesti tullut Suomen ulkopolitiikan johdolle yllätyksenä, vaan tarkkaan harkittuna ja ajoitettuna esiintulona. Nato-keskustelun foorumiksi oli valittu maan suurin sanomalehti, joka oli myös Suomen EU-jäsenyyttä voimakkaimmin puoltanut lehti. Jakobsonin esitelmän julkaisusta, esitelmää ylistävästä pääkirjoituksesta ja muista HS:ssa julkaistuista kolumneista on pääteltävissä, että HS:n linja tulevaan Nato-keskusteluun tulee olemaan voimakkaasti Suomen jäsenyyttä puoltava. HS:n vastaava päätoimittaja Janne Virkkunen joutuikin kolumnissaan (HS 26.5.) jo puolustuskannalle: Lehden mielipide on luettavissa lehden pääkirjoituksesta, ei ministeri Jakobsonin esitelmästä tai kolumnista - ei myöskään yhdenkään yksittäisen kolumnistin kirjoituksesta.
Nato-keskustelua käytäessä turvallisuuskysymystä tulisi tarkastella siten, että selvitettäisiin mikä on nykyajan sotilaallinen uhkakuvamme - millaisessa tilanteessa Venäjä voisi hyökätä Suomeen?
Rauhan aikana Nato-jäsenyydestä voisi olla Suomelle hyötyä, sillä Venäjän ensi iskun kynnys tänne olisi korkeampi; jos Venäjä käynnistäisi sodan liittoutunutta Suomea vastaan, se käynnistäisi samalla sodan kokonaista liittokuntaa vastaan. Laajemmassa kansainvälisessä selkkauksessa Venäjän ja länsimaiden välillä liittoutuneen Suomen tilanne olisi vaikeampi kuin puolueettoman Suomen, sillä Venäjän strategiset kohteet ovat Pietarin ja Muurmanskin alueilla. Puolueettomana maana Suomi olisi näiden kohteiden läheisyydessä turvallisempi Venäjälle.
Naton jäsenenä Suomen olisi suostuttava siihen, että Nato rakentaisi vakoilujärjestelmät ja tutkimuskohteet sekä loisi sodanjohtojärjestelmän ja ohjusten maaliin saattamisjärjestelmät mahdollisimman lähelle Venäjän strategisia kohteita, eli Suomeen. Puolustusvoimien komentaja Gustav Hägglund muistutti myös äskettäin, ettei Naton uusille jäsenille myönnetä erivapauksia ydinaseiden sijoittamisessa. Jos sota syttyisi, olisi Venäjän ensimmäinen tehtävä tuhota Suomen tiedustelujärjestelmä ja työntää rintamaa kauemmaksi. Tällaisessa tilanteessa Suomi olisi juuri sellainen taistelutanner, mistä Paasikivi ja Kekkonen ovat meitä varoittaneet.
Uudessa Euroopassa Suomi on luopunut kylmän sodan ajan laaja-alaisesta puolueettomuuspolitiikasta. Suomen oman turvallisuuden kannalta on kuitenkin järkevintä säilyttää turvallisuuspolitiikan perustana perinteisen puolueettomuuspolitiikan ydin: sotilaallinen liittoutumattomuus ja itsenäinen puolustuspolitiikka.
PETRI NEITTAANMÄKI
yht. yo, Jyväskylä