Nyt kun eduskuntavaalit on käyty, ja uusi hallitus on muodostettu, on aika keskustella siitä, millaista oppositiopolitiikkaa keskustan tulisi harjoittaa. Samalla tulee analysoida myös niitä virheitä, joita edellisellä oppositiokaudella tehtiin.
Keskusta olisi voinut nousta hallitukseen ja murtaa sateenkaarihallituksen pohjan vain mahtavan vaalivoiton ja Suomen suurimman puolueen aseman kautta. Valitettavasti emme saavuttaneet valtakunnallisesti näissä vaaleissa tällaista "veret seisauttavaa" vaalivoittoa, kuten vuoden 1991 eduskuntavaaleissa. Miksi emme?
Edellisen oppositiokauden suurin virheemme oli käsittääkseni se, että ryhdyimme asiantuntijoiksi asiaan, jota emme täysin hallinneet, ja annoimme vastustajillemme eväät kampitukseemme. Näin ei saa enää tapahtua.
Uudella oppositiokaudella keskustan tulee kyetä luomaan sellainen poliittinen linja, että äänestäjät voivat hyväksyä sen laajalti niin kaupungeissa kuin maaseudullakin.
Tämän pitäisi olla mahdollista, sillä Lipposen II hallituksen ohjelma jatkaa pitkälti edeltäjänsä linjaa. Lipposen hallituksen politiikalle on olemassa todellisia vaihtoehtoja sekä sisä-, ulko- että Eurooppa-politiikassa. Näitä vaihtoehtoja hahmotetaan parhaillaan keskustan eduskuntaryhmän piirissä.
Keskustalle koittaa pian revanssin paikka, sillä lähiaikoina järjestetään jälleen koko joukko vaaleja: tämän vuoden kesäkuussa Euroopan parlamentin vaalit, ensi vuoden tammikuussa presidentinvaalit ja syksyllä 2000 kunnallisvaalit.
Keskustan ylimääräinen puoluekokous kokoontuu tämän vuoden syksyllä Helsinkiin nimeämään puolueen presidenttiehdokkaan. Puoluekokousta edeltää esivaali, jos ehdokkaita on enemmän kuin yksi.
Oma näkemykseni on, että keskustan kokoisen puolueen presidenttiehdokkuus ei saa olla itsestäänselvyys. Pidän tärkeänä, että ehdokkaita ilmaantuu enemmän kuin yksi, ja esivaali järjestetään. Hyviä ehdokkaita esivaaliin olisivat esimerkiksi Esko Aho, Paavo Väyrynen ja Sirkka-Liisa Anttila.
Presidentinvaaleja seuraa Kuopion puoluekokous kesäkuussa 2000. Viimeistään siellä tulee myös puolueen johtoa ja imagoa uudistaa. Vain tätä kautta "uudistettu oppositiopolitiikkamme" voi käsittääkseni olla uskottava vaihtoehto myös äänestäjien silmissä.
Mutta nyt on aika käydä ja keskittyä Eurooppa-vaaleihin. Henkilökysymyksiin ehditään hyvin palaamaan ensi vuoden keväällä, Kuopion puoluekokouksen edellä.
PETRI NEITTAANMÄKI
kansanedustaja
Jyväskylä