Esitin elokuun puolivälissä pohdittavaksi mahdollisuutta, että Suomen Keskusta pyytäisi Martti Ahtisaarta ehdokkaakseen vuoden 2000 presidentinvaaleihin. Ehdotukseni taustalla oli se tosiasia, että tuleva hallitusratkaisu ja presidentinvaalit kietoutuvat yhteen, jos virkaa hoitava presidentti ilmoittaa halukkuutensa uudelle kaudelle. Arvioin, että Ahtisaaren intresseissä lienee sellaisen hallituksen - ja pääministerin - nimittäminen, joka ei uhkaa hänen uudelleen valintaansa.
Ajatteluuni liittyi myös poliittista realismia: istuva presidentti on aina todennäköisin voittaja vaalitilanteessa. Keskustan kannalta pahin tilanne olisi se, että sinipunahallitus ja Ahtisaari jatkaisivat. Sen vuoksi keskustan tulisi keskittyä ensi sijassa saamaan hallituksen johto käsiinsä - vain tätä kautta puolue voisi muuttaa Suomen kehityksen suuntaa maakunnille ja niiden tärkeille elinkeinoille myönteisemmäksi.
Ehdotus herätti vilkkaan keskustelun puolesta ja vastaan. Merkittävimmät ehdotusta tukevat näkemykset esitti Ilkan päätoimittaja Kari Hokkanen 23.8., joka katsoi ajatuksessa olevan "logiikkaa" ja Keskisuomalaisen pääkirjoitus 12.9., jossa kysyttiin "Miksi keskusta ei voisi liittoutua Ahtisaareen alun alkaen, kun sosialidemokraatit ovat monesti kannattaneet keskustalaista presidenttiehdokasta?". Sen sijaan Helsingin Sanomien pääkirjoitus 9.9. piti ehdotusta "kansanvaltaa ylenkatsovana" ja Kalevan poliittinen toimittaja Pirjo Kukko-Liedes 20.8. "kuplana".
Olen edelleen sitä mieltä, että nykyinen hallituspohja pyrkii jatkamaan tulevien eduskuntavaalien jälkeen, jos vaalien tulos sen suinkin mahdollistaa. Tuorein mielipidetutkimus (HS 20.12.) vahvistaa tätä mahdollisuutta: nykyiset hallituspuolueet saisivat sen mukaan yhteensä 68,6 %:n kannatuksen.
Sen sijaan Ahtisaaren jatko ei näytä enää yhtä varmalta kuin aikaisemmin: hän saisi viimeisimmän mielipidetutkimuksen mukaan (HS 19.12.) presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella enää 21 %:n kannatuksen. Toisella kierroksella Ahtisaari häviäisi sekä Elisabeth Rehnille että Riitta Uosukaiselle. Ei olekaan ihme, että Ahtisaaren "tukijoukoissa" aletaan jo hermostua, kuten presidentin neuvonantajan Alpo Rusin Valtiotieteilijä-lehdessä mediaa arvostelevista lausunnoista voi päätellä.
Ahtisaari ilmoittanee halustaan tai haluttomuudestaan toiselle kaudelle ennen ensi kevään eduskuntavaaleja. Oletetaan, että Ahtisaari ei pyrkisikään uudelle kaudelle. Mitä silloin tapahtuisi?
Eduskuntavaaleista tulisi käsitykseni mukaan presidentinvaalien esivaalit. Presidenttigallupeissa mukana olevien ehdokkaiden eduskuntavaaleissa saamia absoluuttisia ja suhteellisia äänimääriä tultaisiin vertailemaan keskenään ja pohtimaan, millaisen kannatuksen kukin ehdokas voisi presidentinvaaleissa saada. Tämä pohdinta vaikuttaisi ymmärtääkseni myös puolueiden ehdokasasetteluun. Toisaalta tässä tilanteessa "jokereiksi" jäisivät ne mahdolliset presidenttikandidaatit - mm. Elisabeth Rehn ja Erkki Liikanen -, jotka eivät ole mukana eduskuntavaaleissa.
Hallitusratkaisusta tulisi kova. Potentiaaliset presidenttikandidaatit pyrkisivät saamaan haltuunsa mahdollisimman keskeiset ja näkyvät asemat. Kuinka Ahtisaari tässä tilanteessa "virkamiespresidenttinä" toimisi, jää arvoitukseksi. Hän voisi pyrkiä reivaamaan mahdolliselle seuraajasuosikilleen hyvät asemat ja estämään tämän kilpailijoiden pääsyn keskeisille paikoille. Toisaalta Ahtisaari voisi toimia myös demokraattisesti kansan ja puolueiden tahtoa kunnioittaen, kun hänellä ei olisi mitään henkilökohtaisia pyrkimyksiä.
Olivatpa Ahtisaaren mietteet mitkä tahansa, edessämme on mielenkiintoinen vuosi.
PETRI NEITTAANMÄKI
Jyväskylä