Puhe Ravintola Raatikellarin kutsuvierastilaisuudessa Jyväskylässä 18.5.1999.


Nuorisotyöttömyyttä on alennettava pikaisesti

Arvoisat juhlavieraat,

Olen saanut kunnian tuoda tervehdyksen tähän juhlatilaisuuteen. Kiitokset siitä talon väelle. Kerron tässä tervehdyksessäni lyhyesti kuulumisia uudesta eduskunnasta.

Työmme alkoi noin viikko eduskuntavaalien jälkeen, 29. maaliskuuta, kansalta saamiemme valtakirjojen tarkastuksella, eduskuntaryhmien ja eduskunnan järjestäytymisellä. Ensimmäisten viikkojen aikana käytiin hallitusneuvottelut, valittiin eduskunnan puhemiehistö ja valiokunnat.

Paavo Lipposen johtama sateenkaarihallitus sai uuteen eduskuntaan yhteensä 140 kansanedustajaa. Presidentti Ahtisaaren myötävaikutuksella pääministeri Paavo Lipponen sai uuden hallituksen muodostajan tehtävät ja kuten kaikki tietävät, uusi hallitus muodostettiin vanhalle pohjalle.

Oma puolueeni Suomen Keskusta jäi valitettavasti oppositioon. Tämä tarkoittaa sitä, että ennen vaaleja asettamiamme tavoitteita on nyt vaikeampi toteuttaa kuin olisi ollut siinä tilanteessa, että olisimme mukana uudessa hallituksessa. Tässäkin tilanteessa yritämme kuitenkin parhaamme.

Keskusta pyrkii uudella oppositiokaudella luomaan sellaisen poliittisen linjan, että äänestäjät voivat hyväksyä sen laajalti niin kaupungeissa kuin maaseudullakin. Tämän pitäisi olla mahdollista, sillä Lipposen II hallituksen ohjelma jatkaa pitkälti edeltäjänsä linjaa. Hallituksen politiikalle on olemassa todellisia vaihtoehtoja sekä sisä-, ulko- että Eurooppa-politiikassa. Näitä vaihtoehtoja hahmotetaan parhaillaan keskustan eduskuntaryhmän piirissä.

Tämän vaalikauden tärkein tavoitteemme on työttömyyden tuntuva alentaminen. Tänään käsiini saaman nuorisoasiain neuvottelukunnan raportin mukaan alle 20-vuotiaiden nuorten miesten työttömyys polkee paikallaan ja samanikäisistä naisista työttömien osuus on jopa noussut. 20-24 vuotiaiden kohdalla työttömyyden aleneminen on jatkunut viime vuosien tahtiin, 25-29 vuotiaiden työttömyys on viimeisellä tarkastellulla 12 kuukauden jaksolla alentunut aiempaa ripeämmin.

Työllisyystilanteen merkittävä kohentaminen on mahdollista vain, jos verotusjärjestelmää uudistetaan ennakkoluulottomasti, työnantajien palkkauksen sivukuluja alennetaan ja yleensäkin yrittäjyyteen liittyvää byrokratiaa puretaan sekä työn vastaanottaminen tehdään kaikissa tilanteissa työttömänä olemista kannattavammaksi.

Tämän tavoitteen saavuttamiseksi tarvitaan yhteisiä ponnisteluita ja kaikkia eduskunnassa edustettuina olevia poliittisia ryhmiä. Näin vakavilla asioilla ei tule politikoida. Eduskunnassa tarvitaan mielestäni muutoinkin yhteistyötä yli puoluerajojen. Esimerkiksi eduskunnan nuoret voisivat tehdä yhteistyötä työllisyysasioiden lisäksi ympäristö-, asunto- ja opintotukiasioissa.

Itse olen valmistelemassa kahta laki-aloitetta, joista toisella pyritään parantamaan opiskelijoiden asemaa ja toisella saamaan aloite-oikeus kansalaisille kansanäänestyksen järjestämiseksi. Nähtäväksi jää, onko näille aloitteilla saatavissa tukea yli puoluerajojen.

Lähiaikoina järjestetään jälleen tärkeitä vaaleja: kesäkuun 13. päivä Euroopan parlamentin vaalit ja ensi vuonna sekä presidentin- että kunnallisvaalit. Toivon, että tästä poikkeuksellisesta vaalisumasta huolimatta kansalaisilla, teilläkin, riittää aktiviteettia käydä äänestämässä.

Näillä sanoilla, arvoisat juhlavieraat, toivotan teille hyvää kesän odotusta ja tämän illan jatkoa.

PETRI NEITTAANMÄKI
kansanedustaja
Jyväskylä