Tukholmassa järjestettiin äskettäin Pohjoismaiden neuvoston 51. täysistunto. Siellä käyty keskustelu EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan tulevaisuuden tavoitteista ja Pohjoismaiden näkemyksistä sen kehittämisen suhteen, oli varsin mielenkiintoinen.
Käsittelen tässä kirjoituksessa näkemyksiäni Pohjoismaiden turvallisuuspoliittisesta tilanteesta.
Pohjoismaiden keskinäinen asetelma on kieltämättä hieman erikoinen. Norja, Tanska ja Islanti ovat Naton jäseniä, kun taas Suomi ja Ruotsi ovat edelleen puolueettomia maita. Kummassakin maassa on kuitenkin piirejä, jotka pyrkivät siihen, että maa luopuisi tästä asemastaan ja liittoutuisi. Toisaalta Islanti ja Norja eivät ole edes Euroopan unionin jäseniä, kun taas Suomi on ainoa Pohjoismaa, joka on liittynyt Euroopan talous- ja rahaliittoon ensimmäisten joukossa.
Pohjoismaisen yhteistyön kannalta olisi mielestäni ollut parasta, ettei yksikään Pohjoismaa olisi liittynyt Euroopan unioniin eikä talous- ja rahaliittoon. Tästä huolimatta meille on edelleen tarjolla monia yhteistyön mahdollisuuksia, mikä Tukholman kokouksessakin voitiin havaita.
Erityisesti pohjoismaiselle turvallisuuspoliittiselle yhteistyölle voi avata jatkossa uusia mahdollisuuksia se, ettei yksikään Pohjoismaa ole Länsi-Euroopan unionin, WEU:n täysjäsen. Nythän kaikissa Euroopan puolueettomissa jäsenmaissa pohditaan sitä, kuinka nämä maat voisivat osallistua mahdollisimman täysipainoisesti EU:n yhteiseen kriisinhallintaan.
WEU:sta ollaan kehittämässä EU:n sotilaallista "käsivartta" pyrkimällä yhdistämään se unionin kanssa. Puolueettomien maiden kannalta tässä on kuitenkin se ongelma, että WEU on sotilasliitto ja Naton länsieurooppalainen pilari. Jos nykyinen WEU ja EU yhdistettäisiin, Suomi ja Ruotsi menettäisivät EU:n jäsenmaina puolueettomuusasemansa.
Tähän ongelmaan onkin ajateltu yhdeksi ratkaisuksi sitä, että WEU:n säännöistä poistettaisiin sen 5. artikla, joka tekee siitä sotilaallisen liittokunnan. Tällöin myös puolueettomat maat voisivat liittyä siihen ja tällöin myös sen yhdistyminen EU:n kanssa olisi hyväksyttävissä. Tämä ei kuitenkaan olisi pitemmän päälle hyvä ratkaisu, koska EU:n kehittyminen sotilasliitoksi todennäköisesti jatkuisi.
Parasta olisikin mielestäni se, että tiivistäisimme keskinäistä pohjoismaista turvallisuuspoliittista yhteistyötämme. Tämä olisi mahdollista toteuttaa Pohjoismaiden nykyisten turvallisuuspoliittisten perusratkaisujen puitteissa. Jos Suomi ja Ruotsi sitoutuisivat säilyttämään nykyisen puolueettomuusasemansa, tähän kokonaisuuteen liittyen voitaisiin neuvotella Naton kanssa erityiset turvatakuut Suomelle ja Ruotsille kriisitilanteen varalta.
Uskon, että Nato olisi valmis tällaiseen järjestelyyn, koska se voisi sitä kautta ulottaa suojaavan "sateenvarjonsa" koko Pohjolan ylle ilman, että Venäjä reagoisi siihen voimakkaasti. Näin voitaisiin mielestäni parhaiten säilyttää se vakaus, joka Pohjois-Eurooppaan on viime vuosikymmeninä muodostunut.
Vaikka pohjoismaisen yhteistyön tiivistäminen onkin mielestäni mahdollista ilman, että kaikki Pohjoismaat kuuluvat Euroopan unioniin, uskon, että kaikkien mukanaolo siinä antaisi meille paremmat mahdollisuudet edistää yhteisiä tavoitteitamme, muun muassa Pohjoista ulottuvuutta.
Tästä syystä pidän tärkeänä, ettei Euroopan unionista kehitetä tiivistä liittovaltiota ja sotilasliittoa, vaan että siitä rakennetaan pikemminkin sellainen itsenäisten valtioiden yhteenliittymä, jossa jäsenmaiden erilaisuus ja niiden erityispiirteet, jotka ovat meille Pohjoismaille erityisen tärkeitä, otettaisiin nykyistä paremmin huomioon.
Uskon, että tällaiseen löyhään unioniin voisivat myös Islanti ja Norja joskus tulevaisuudessa liittyä.
PETRI NEITTAANMÄKI
kansanedustaja
Jyväskylä