Valtioneuvoston eduskunnalle antama selonteko Suomen osallistumisesta sotilaalliseen kriisinhallintaoperaatioon (KFOR) Kosovossa ei ole mielestäni sopusoinnussa sen turvallisuuspoliittisen linjan kanssa, jota Suomi on kylmän sodan kauden päätyttyä noudattanut.
Suomen harjoittaman turvallisuuspolitiikan mukaisesti meidän tulee puolustaa vain omaa maatamme ja osallistua vain sellaisiin rauhanturvaamistehtäviin ulkomailla, jotka eivät edellytä voimankäyttöä.
Rauhanturvaamistoimintaa koskevassa laissa todetaan, että "Suomi voi osallistua sellaiseen Yhdistyneiden Kansakuntien (YK) tai Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön (ETYJ) päätökseen perustuvaan rauhanturvaamistoimintaan, joka tähtää kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämiseen tai humanitaarisen avustustoiminnan ja siviiliväestön suojaamiseen."
Laissa myös todetaan, että sitä "ei sovelleta YK:n peruskirjan 42 tai 51 artiklan nojalla kohdistettaviin sotilaallisiin pakotetoimiin osallistumiseen eikä muuhun rauhaanpakottamiseksi katsottavaan toimintaan".
Voimassa olevan rauhanturvalain mukaan Suomi voi siis osallistua vain rauhanturvaamistehtäviin, ei rauhaanpakottamiseen eikä rauhan palauttamiseen voimakeinoin.
YK:n turvallisuusneuvoston 10.6. hyväksymässä päätöslauselmassa, johon valtioneuvoston selonteossa viitataan, kansainvälisen yhteisön turvallisuusjoukon tehtäväksi määritetään kuitenkin selkeästi tavoite "ylläpitää pelotetta vihollisuuksien uudelleen puhkeamisen estämiseksi, valvoa tulitaukoa ja tarvittaessa pakottaa kriisin osapuolet siihen" sekä "riisua aseista Kosovon vapautusarmeijan joukot ja muut aseistautuneet Kosovon albaaneja edustavat ryhmittymät".
Päätöslauselmassa sotilaallisesta kriisinhallinnasta ei edes käytetä termiä "rauhanturvaaminen" vaan "kansainvälisten turvallisuusjoukkojen läsnäolo". Operaatiota kuvataan vaativaksi, jossa on varauduttava "sekä rajoitettuun voimankäyttöön että korkeatasoiseen suojaan".
Edelleen selonteossa todetaan: "Operaation uskottava puolustuskyky perustuu riittävään aseelliseen voimaan, johon sisältyy myös raskasta aseistusta sekä riittävät reservit. Toiminta-ajatuksena on riittävä voimannäyttö, jotta voimaa ei tarvitse käyttää."
On kuitenkin mahdollista, että pyrkimyksistä huolimatta voimaa joudutaan käyttämään, jos asiat eivät suju suunnitelmien mukaisesti. Kosovon operaatiossa saattaisikin syntyä hyvin suurella todennäköisyydellä ristiriita Suomen voimassa olevan rauhanturvalain ja käytännön toiminnan välille. Tämä osoittaa, ettei operaatiossa ole kysymys perinteisestä rauhanturvaamistoiminnasta.
Nyt ydinkysymys onkin se, osallistuuko Suomi operaatioon ja jos osallistuu, millaisen mandaatin Suomen eduskunta antaa Kosovoon lähetettävälle pataljoonalleen. Valtioneuvoston selonteossa ei esitetä mitään rajoitteita Suomen pataljoonan käytölle.
Jos Lipposen hallitus käyttäisi Suomen turvallisuuspolitiikan linjasta edelleen puolueettomuus -käsitettä, ei olisi mitään epäselvyyttä siitä, että Suomen joukkoa ei voitaisi käyttää taistelutehtäviin rajojemme ulkopuolella. Koska hallitus käyttää "vain" liittoutumattomuuden -käsitettä, tämä mahdollisuus ja vaara on olemassa.
Mukaan meneminen rauhaanpakottamiseen olisi pitkä askel kohti sotilaallista liittoutumista, ja siten se murentaisi liittoutumattomuuspolitiikkamme uskottavuutta. Tästä syystä Suomen ei tule osallistua Kosovon operaatioon valtioneuvoston selonteon mukaisesti.
Jos operaatioon kuitenkin päätetään osallistua, tulee edellytyksenä olla, että Suomen lähettämän pataljoonan mandaatti rajataan siten, että Suomen joukkoa ei käytetä missään tilanteessa rauhaanpakottamiseen eikä rauhan palauttamiseen voimakeinoin.
PETRI NEITTAANMÄKI
kansanedustaja
Jyväskylä