Tiedote, Jyväskylä 14.7.2004. Julkaisuvapaa klo 13.


Itälän puheet vahingoittavat Suomen etua

Euroopan parlamenttiin valittu kokoomuksen entinen puheenjohtaja Ville Itälä on arvostellut tohtori Olli Rehnin valintaa Suomen EU-komissaariksi Helsingin Sanomissa 14.7.2004 ja jatkanut kritiikkiä saman päivän radion uutislähetyksissä. Itälä totesi Helsingin Sanomissa, että komissaarinimityksessä "olisi pitänyt miettiä maan, ei vain keskustapuolueen etua. Nyt jäätiin yhteen nimeen kiinni, tähän liittyy suuria riskejä."

Itälä antaa ymmärtää, että Rehnin valinta saattaa marginalisoida Suomen vaikutusvaltaa EU:ssa. Itälä viittaa Ruotsiin, jossa ensin etsitään painavia salkkuja ja sitten vasta nimiä. Itälän mukaan "muille maille tietenkin sopii, että Suomi tulee mukaan heikolla nimellä." Itälän mielestä tehtävään olisi pitänyt tarjota Paavo Lipposta tai Sauli Niinistöä.

Pidän EPP-ryhmän varapuheenjohtajaksi valitun Itälän ulostuloa komissaariasiassa monella tavoin hämmästyttävänä ja Suomen etua vahingoittavana. Ensinnäkin on hyvin tiedossa, että EU-komission tulee edustaa jäsenmaiden hallitusten parlamentaarisia voimasuhteita. EU-komissioon oli nyt nimettävä päähallituspuolueen riveistä tuleva edustaja. Tämä on uuden perustuslain hengen ja kirjaimenkin mukaista. Lipposen Niinistön ja Rehnin vertailussa ainoastaan Rehn täyttää tämän peruskriteerin. Toisekseen Rehnillä on kielitaitonsa, lukeneisuutensa ja EU-kokemuksensa perusteella poikkeuksellisen hyvät lähtökohdat vaativan komissaaritehtävän hoitamiseen. Hän ei ole vain poliittisesti sopiva, vaan henkilönä vahva ja osaava valinta.

Itälä unohtaa myös sen, että Suomen Pankin pääjohtajaksi nimitetty Erkki Liikanen jätti täytettäväksi komissaaripostin kesken kauden, mikä ei suinkaan ollut hyvä asia. Liikasen valinnasta vastasi Lipposen II hallitus, jossa myös Itälän puolue oli kantamassa vastuuta nimityksestä. Rehn oli kiistatta sopivin ja pätevin astumaan nopeasti täytettäväksi tulleisiin Liikasen komissaarisaappaisiin hänen entisenä kabinettipäällikkönään.

Olli Rehn on valittu Suomen EU-komisaariksi. Suomen edun kannalta on suorastaan välttämätöntä, ettei Rehnin alta ryhdytä nyt vetämään mattoa Itälän tavoin, jotta Suomi saisi uudessa EU-komissiossa mahdollisimman painavan salkun. Toivottavasti muut kokoomusmepit ymmärtävät irtisanoutua Itälän linjauksista.

PETRI NEITTAANMÄKI
kansanedustaja,
Jyväskylä

Lähetä palautetta kirjoitukseen täältä.