Suomessa virinnyt hanke EU:n perustuslakisopimuksen ratifioimiseksi on omituinen.
Perustuslain hyväksymiseen tarvitaan kaikkien EU:n nykyisten jäsenmaiden hyväksyntä. Näin ollen Ranskan ja Alankomaiden kansanäänestyksiin perustuva kieltäytyminen sopimuksen hyväksymisestä riittää estämään sen voimaantulon kaikissa EU:n jäsenmaissa. Lisäksi monissa maissa, joissa esitystä ei ole ratifioitu, kansalaisten enemmistö - ja varsinkin nuoriso - vastustaa mielipidetutkimusten mukaan perustuslain hyväksymistä. Myös Suomen edustajien enemmistö Euroopan parlamentissa vastustaa perustuslain ratifioimista eduskunnassa.
Suomen eduskunnassa on tähän mennessä säädetty vain sellaisia lakeja ja vahvistettu vain sellaisia sopimuksia, jotka on tarkoitus panna täytäntöön. Ratifiointimenettely olisi vastoin tätä periaatetta. Perustuslakisopimus on luonteeltaan valtiosopimus, jonka painoarvo on vielä tavallista sopimusta suurempi. Siksi sen hyväksyminen signaaliarvon vuoksi olisi epätavallista, eikä se olisi Suomen parlamentin arvo- ja vaikutusvallan mukaista.
Perustuslakisopimuksen ratifiointia on perusteltu kuitenkin sillä, ettei siitä olisi mitään haittaakaan. Syntyneessä uudessa tilanteessa ratifiointi kuitenkin ilmaisisi, ettei Suomella ole vaatimuksia sopimuksen suhteen. Neuvottelut muutoksista nykyiseen sopimustekstiin käytäisiin niiden maiden kesken, jotka eivät ole hyväksyneet sopimusta, sekä sopimuksen hyväksyneiden suurten jäsenmaiden kesken. Näissä neuvotteluissa Suomi olisi vaarassa marginalisoitua, kun se nähtäisiin pienenä jäsenmaana, jonka on opittu mukautuvan neuvottelujen lopputulokseen.
Unionissa on meneillään pohdintavaihe, jonka kuluessa tulisi avoimin mielin keskustella erilaisista vaihtoehdoista perussopimusten uudistamiseksi. Jos EU:lle joskus tulee perustuslaki, se ei ole tämä. Euroopan unionin suuret maat ovat jo käynnistäneet keskustelut riisutun perustuslakisopimuksen aikaansaamiseksi. Perustuslain ratifioimisen sijaan Suomenkin olisi keskityttävä EU-puheenjohtajuuskaudellaan vaikuttamaan uuden sopimuksen sisältöön omilla vaatimuksillaan.
Ylikansallisessa päätöksenteossa jäsenmaiden väkiluvulla on ratkaiseva merkitys. Meitä suomalaisia on vain noin 1 prosentti unionin väkiluvusta. Kun unioni laajentuu, ja jos ylikansallinen päätöksenteko samalla lisääntyy, osuutemme pienenee edelleen. Pienten maiden ääni kuuluu parhaimmin hallitusten välisessä yhteistyössä, jossa jäsenvaltiot ovat periaatteessa tasavertaiset.
Suomi on ollut laajentumispolitiikan kärkimaa. Nykyisten perussopimusten periaate, joka tarjoaa mahdollisuuden jäsenyyteen kaikille niille Euroopan maille, jotka täyttävät sen ehdot, on säilytettävä. Tällöin unionin luonne määräytyisi laajentumisen mukaan. Laajentuvan unionin tulee olla hajautettu valtioiden liitto, joka eriytyy sisäisesti.
Edellä esitetyistä näkemyksistä ja omasta kannastani huolimatta eduskunnan enemmistö päätti 12.5.2006 pyytää hallitusta antamaan eduskunnalle perustuslakisopimusta koskevan ratifiointiesityksen. Perustuslakiin sisältyvät muutokset ovat kokonaisvaikutuksiltaan niin syvälle käyviä, että sopimuksen käsittelyyn on sovellettava samaa menettelyä kuin unioniin liityttäessä eli neuvoa-antavaa kansanäänestystä ja 2/3 määräenemmistöä eduskunnassa.
PETRI NEITTAANMÄKI
kansanedustaja (kesk.)
Jyväskylä
Lähetä palautetta kirjoitukseen täältä.