Sukupolvien kiertoon liittyy usein monenlaista dramatiikkaa - valitettavan usein myös sotia ja onnettomuuksia. On hämmästyttävää havaita, miten läheltä nämä tapahtumat koskettavat myös meitä nuoremman sukupolven edustajia.
Viime vuoden heinäkuussa syntynyt poikani sai nimekseen Viljo Artturi Matias. Nimellä on historialliset juuret.
Artturi Neittaanmäki oli Koskenkylällä sijaitsevan mummolani talon ainoa poika. Hän kaatui jatkosodassa, jonka seurauksena Viljo-pappani osti sodan jälkeen Neittaanmäen tilan jo korkeassa iässä olevalta Kalle-sedältään. Tila oli tosin jo ehditty pilkkoa pakkotoimin lähes elinkelvottomaksi. Isovanhempieni kovalla työllä se nousi kuitenkin jaloilleen.
Puolisoni isoisää, Jarl Olof Mathias Ahrenbergiä, kutsuttiin puolestaan Matiksi. Hän toimi vanhoihin päiviinsä saakka metallialan yksityisyrittäjänä. Hän teki töitä muun muassa Valmetille omassa verstaassaan Jyväskylässä, jonka yläkerrassa tällä hetkellä asumme.
Kun menemme ajassa vielä kauemmas taaksepäin 1700-luvulle, silloinen Ruotsin ja Venäjän välinen sota vaikutti dramaattisesti sukumme elämään. Kirkkoherra Krook menehtyi venäläisten sotilaiden pahoinpitelemänä. Hänen leskensä joutui muuttamaan lapsikatraan kanssa Karstulaan, josta hän osti Karstulan talon, ja hankkimaan elantonsa maanviljelyksestä. Myöhemmin sukumme jäsen muutti Karstulasta Neittaanmäelle.
Poikosen ja Platanin sukujen historia tuo esiin myös monia muita mielenkiintoisia vaiheita sukumme elämästä aina 1600-luvulta asti.
Meille nuoren sukupolven edustajille myös lähihistoriasta kertovat kirjat ovat mielenkiintoisia. Esimerkkinä mainittakoon Kolkanlahden pappilan elämästä rovasti Hugo Winterin aikana 1920-1940-luvuilla kertova mainio äskettäin ilmestynyt agrologi Martti Lappalaisen kirja: "Vain tavallinen maalaispastori". Sen pohjalta voisi tehdä jopa elokuvan!
Tänä keväänä tulee kuluneeksi 20 vuotta ensimmäisen kouluvuoteni kevätjuhlista Lehtolan kyläkoulussa. Viljo-pappani oli menehtynyt edellisenä syksynä kesken työpäivän onnettomuuden seurauksena Kalmarissa. Anni-mummoni päätti jatkaa tilanpitoa, joten hänen harteilleen siirtyi entistä suurempi vastuu kasvaneesta maatilasta.
Isäni toimi tuolloin tutkijana Jyväskylän yliopistossa, äitini oli puolestaan päässyt matematiikan opettajaksi Saarijärven lukioon. Niinpä mekin muutimme vuodeksi asumaan Neittaanmäelle.
Olin 6-vuotias aloittaessani koulutieni. Ensimmäinen opettajani oli Aino Salo. Luokallani oli lisäkseni vain kaksi oppilasta, molemmat tyttöjä. Sen lisäksi samassa yhteydessä järjestettiin opetus koulun toiselle luokalle. Silläkin oli vain kaksi oppilasta, niin ikään molemmat tyttöjä. Yhteensä koulussa oli tuona lukuvuonna 1981-1982 yhteensä 18 oppilasta.
Omien kokemusteni kautta toivon sydämestäni, että niin Lehtolan koulu kuin muutkin seutukunnan kyläkoulut pystyttäisiin niukoista taloudellisista resursseista huolimatta säilyttämään. Ne ovat tehokkaimpia, viihtyisimpiä ja turvallisimpia oppimisympäristöjä. Kyläkoulut ovat myös kyläkuntien kehittämisen peruspilareita.
Vanhempani laittoivat minut kyläkouluun, koska olin heidän mukaansa liian innokas osallistumaan mummolan maataloustöihin - niihin liittyi liikaa vaaroja. Mieleni paloi kuitenkin töihin, ja onneksi sainkin kesäisin valvonnan alaisena kuljettaa traktoria pellolla ja osallistua heinänkorjuutöihin. Hieman vanhempana sain osallistua myös muihin töihin.
Ajatus ryhtymisestä - vaikka vain osa-aikaiseksi - viljelijäksi jäi kytemään mieleeni.
Perustimme Saarijärvelle jo syksyllä 1998 muutaman muun nuoren kanssa Osuustuotanto Neittaanmäki -nimisen osuuskunnan. Yritysmuodon valintaan liittyy myös hieman historian lehtien havinaa, sillä edellä mainittu Jarl Ahrenberg oli äitinsä puolelta suomalaisen osuustoiminnan isänä pidetyn Hannes Gebhardin sukua.
Tänä keväänä haaveeni toteutuu. Olemme vuokranneet Viljo-pappani perikunnalta muutaman hehtaarin peltomaata, jota ryhdymme viljelemään. Vanha konekantakin, joista mainittavimpana vuoden 1960 vuosimallia oleva Porche Master -traktori, on vielä tallessa, joten suuria alkuinvestointejakaan ei tarvita. Koneita huolletaan parhaillaan.
Muutkin osuuskuntaan kuuluvat kaupunkilaisnuoret ovat hankkeesta innostuneita. Heille tarjoutuu ensimmäistä kertaa mahdollisuus tutustua käytännössä maaseudun työhön ja elämään. Myös eduskuntatyötä ajatellen on hyödyllistä nähdä, kuinka maatalouteen liittyvät lait, asetukset ja direktiivit toimivat käytännössä. Samalla oma kosketuspintani tähän saarijärveläiseen virikkeelliseen elämänmuotoon monipuolistuu.
PETRI NEITTAANMÄKI
kansanedustaja,
Jyväskylä