Koko Suomea ja erityisesti sen ulkomaankauppaa ravisteleva ahtaajien lakko on saanut aikaan vilkkaan keskustelun.
Ahtaajia on pidetty ahneina oman edun tavoittelijoina, jotka uhkaavat toimillaan koko Suomen talouden elpymistä. Lakon ymmärtäjät ovat olleet vähissä.
On kiistatonta, että jatkuessaan lakko aiheuttaisi suomalaisyrityksille ja kansantaloudellemme mittavia tappioita.
On toivottavaa, että sopu löytyisi mahdollisimman pian ja työtaistelu saataisiin päättymään ennen kuin suurempia vaurioita ehtii syntyä.
Kiistan varsinainen kohde, ahtaajien vaatimus työntekijöiden irtisanomissuojan parantamisesta eli niin sanotusta muutosturvasta on jäänyt mielestäni vaille syvällisempää pohdintaa.
Olen perehtynyt työntekijöiden irtisanomissuojaan eri EU:n jäsenmaissa. Irtisanomisaika ja sen aiheuttamat kustannukset yrityksille vaihtelevat jäsenmaittain runsaasti.
Muutosturva on käytössä muun muassa Itävallassa, Belgiassa, Ranskassa, Saksassa, Kreikassa, Irlannissa, Luxemburgissa, Portugalissa, Espanjassa, Britanniassa ja Italiassa, mutta ei Pohjoismaissa.
Suomessa, Ruotsissa ja ETA-maa Norjassa muutosturvaa ei tunneta ja työntekijöiden irtisanominen on tehty suuryrityksille muutoinkin helpoksi.
Irtisanomisesta aiheutuvat kulut on sälytetty pääosin yhteiskunnan, siis kaikkien veronmaksajien maksettavaksi.
Keski-Euroopassa esimerkiksi saksalainen työntekijä on oikeutettu irtisanomistilanteissa mittaviin korvauksiin, ja sen lisäksi tuleva Saksan työttömyysturva vastaa pohjoismaista järjestelmää.
Irtisanomisen on oltava myös sosiaalisesti oikeudenmukainen. Mitä kauemmin työntekijä on ollut yrityksen palveluksessa, sitä vaikeampaa irtisanominen on.
Myös työntekijän ikä tai elätettävien lasten määrä vaikeuttavat irtisanomista. Lisäksi yrityskohtaiset sopimukset nostavat korvauksia.
On täysin oikein vaatia suurilta yrityksiltä nykyistä suurempaa yhteiskuntavastuuta muutoinkin kuin juhlapuheissa erityisesti irtisanomistilanteissa.
Yhteiskunnan tehtävänä on kansalaisten työllisyyden vaaliminen ja yritysten toiminnan tukeminen muun muassa verotuksen keinoin.
Julkisin varoin ei pidä rahoittaa pörssiyritysten voittojen maksimointiin tähtääviä saneerauspäätöksiä.
Tästäkin hyvänä esimerkkinä toimii Saksa.
Kun Nokia päätti sulkea Bochumin tehtaansa ja siirtää sen tuotannon halvemman työvoiman Romaniaan, Saksassa nousi päätöksestä kova vastarinta liittokansleri Angela Merkelin johdolla.
Julkisessa keskustelussa asetettiin kyseenalaiseksi yhteiskunnan varoin rakennetun infrastuktuurin alasajo ja päätöksen johdosta syntyvä yli 2000 ihmisen työttömyys. Nokia joutui maksamaan 200 miljoonan euron korvaukset.
Suomessa on sen sijaan tehty joukkoirtisanomisia eli lopetettu kokonaisia tehtaita ilman sen suurempia jälkipuheita, puhumattakaan, että valtiovalta olisi puuttunut tehtyihin päätöksiin.
Jopa valtion omistamien yhtiöiden johtajien on annettu huseerata vapaasti ja siirtää esimerkiksi paperin tuotantoa naapurimaahamme Ruotsiin.
On väärin, että työntekijät laitetaan maksamaan selkänahassaan lyhytaikaisten suhdannevaihteluiden, kuten valuuttakurssien muutoksista aiheutuvat hetkelliset kilpailutilanteen vääristymät tai yritysjohdon riskiseikkailuista aiheutuvat tappiot.
Ahtaajien lakon lopputuloksesta riippumatta EU:n alueella toimiville suuryrityksille tulisi luoda yhtenäinen irtisanomis- ja muutosturvajärjestelmä. Tällöin ainakaan EU:n sisällä tapahtuvaan tuotannon siirtämiseen ei olisi perusteita.
Kun työvoima ei joustaisi ensimmäisenä, myös yritysten johto olisi pakotettu kiinnittämään riskien hallintaan parempaa huomiota. Tällöin ehkä Soneran Umts-kauppojen ja Stora Enson Amerikan valloituksen kaltaiset hankkeet jäisivät vähemmälle.
PETRI NEITTAANMÄKI
yhteiskuntatieteiden maisteri
Jyväskylä
Lähetä palautetta kirjoitukseen täältä.